Teepöydän sisältö

No niin, nyt vihdoin päästään sitten asiaan eli syntymäpäiväjuhlien tarjoiluihin. Minulla oli päässäni paljon hienoja mielikuvia siitä, miltä tahdon minkäkin näyttävän ja mitä tahdon pöydässä nähdä, mutta koska mikään ei koskaan mene niin kuin pitäisi niin jouduin tekemään jonkin verran kompromisseja.

Viralliseksi syntymäpäiväkakuksi aiottu kakku ei ehtinyt sulaa tarpeeksi nopeasti, vaikka ajoissa sen pakastimesta pois otinkin, eikä sitä sitten saanut kunnolla leikattua. Siitä syystä kyseinen kakku jäi myös lähes kokonaan syömättä. Onneksi olin päätynyt tekemään myös gluteenittoman juustokakun, joka sitten toimitti sen virallisen kakun virkaa.

Perjantai-iltana iski hermoromahdus, koska macaronsit eivät vain ottaneet onnistuakseen. Kolmesta satsista yksi onnistui (se on se kuuluisa aloittelijan tuuri) ja kahden epäonnistuneen jälkeen päädyin luovuttamaan. En vain enää jaksanut ja laitoinkin sitten siskolleni viestiä, että kävisikö lauantaina tullessaan hakemasta kaupasta pari pakettia valmiita macaronseja.

Mutta niin, mennään nyt siihen syömispuoleen.

Kuningatar-juustokakku

Synttärikakkuna tosiaan siis loppujen lopuksi oli juustokakku, joka oli tehty gluteenittomaan keksipohjaan. Pohja ja juusto-osa oli tehty tätä ohjetta ohjetta soveltaen. Piparkakkujen tilalla käytin tosiaan Semperin gluteenittomia keksejä ja piparkakkurahkan tilalla kuningatar-rahkaa. Kiille tuli valmistettua tällä ohjeella ja koristeltua koristelugeelillä.

Sen toisen synttärikakun ohje löytyy täältä. Sattuneesta syystä kakusta itsestään ei ole kuvia... Hyvää se silti oli.

Hedelmätarjotin

Pöydän raikkaammasta puolesta vastasi hedelmätarjotin, joka sisälsi viinirypäleitä, vesimelonia ja ananasta. Viime vuonna koversin merirosvosynttäreille vesimelonihain ja tänä vuonna harkitsin vakavasti Irvikissan kovertamista, mutta se sitten jäi. Tekemistä oli muutenkin jo ihan tarpeeksi.

Macaronsit
Kuten yllä jo kerroin, macaronseista vain ensimmäinen satsi onnistui. Sen jälkeen puhkuin intoa, että onpas nämä yllättävän helppoja tehdä. No... kohta ei enää olleetkaan, vaikka samaa ohjetta käytin ja tein kaiken ihan samalla tavalla. Nuo siniset ovat siis minun tekemiäni ja niiden ohje löytyy täältä. Täytteenä niissä oli ihan vain mansikkahilloa.

Cake popsit

Cake popseja on tullut tehtyä lapsen jokaisille synttärijuhlille. Aina minä innostun niistä, mutta kuorrutusvaiheessa muistan taas, miksi vihaankaan niitä. Loppujen lopuksi päädyin puolet koristelemaan ihan vain koristelugeeleillä, kun meni hermot. Tänä vuonna kokeilin cake popseihin uutta reseptiä, joka sitten olikin aikamoinen menestys ja niiden ohjetta minulta kyseltiinkin jo juhlissa. Ohje löytyy täältä. Koristeena käytin teeman mukaisesti sydämiä, ruusuja ja kruunuja.

Tikkujen Eat Me -koristeet, joiden toisella puolen oli John Tennielin kuvia Liisa Ihmemaassa -kirjasta, väkersin itse.

Gluteenittomat cake popsit

Tein myös muutamia gluteenittomia cake popseja. En ottanut niihin ohjetta mistään erikseen, mutta käytin 100 grammaa keksimurskaa ja 100 grammaa vaniljatuorejuustoa, jotka sekoitin keskenään, pyörittelin pieniksi palloiksi ja laitoin jääkaappiin kovettumaan. Laitoin cake popsit pieniin leivosvuokiin siltä varalta, että ne lähtisivät murentumaan ja kiinnitin koristeet elintarvikeliimalla.

Kuppikakut ja niiden kuorrute

Kuppikakkuja tuli tehtyä jopa kaksi pellillistä, mutta täytyy sanoa, etten itse kauheasti vaikuttunut näistä. Kuorrutteen kanssa ei muuta ollutkaan kuin ongelmia, sillä se jäi liian kovaksi ja täytyi lopulta sulattaa sitä ensin hieman mikrossa, jotta sen sai pursotettua kuppikakkujen päälle. Punavalkoisissa vuoissa olevat kuppikakut koristelin vain koristelugeelillä ja iskemällä sekaan kissankielisuklaan.

Patongit

Suolaisten tarjottavien kanssa tuli ongelma, sillä en yhtään tiennyt, mitä tarjota. Kävin läpi kaikkea mahdollista aina voileipäkakusta ja pikkupizzoista alkaen. Oma jaksaminen tuli kuitenkin vastaan, joten päädyin ostamaan kaupasta esipaistettuja patonkeja ja tarjoamaan niitä tuorejuustojen kanssa.

Loppuun vielä pari kuvaa pöytäkattauksesta. Liisa Ihmemaassa -teemaiset astiat ja servetit tilasin Synttärikuninkaasta ja pienet teekupit ostin kirppikseltä. Sitten vain levitin yhden pakallisen verran kortteja pöydälle ja kiinnitin ilmapallot kattoon narun ja teipin avulla.

Juomapuolesta ei kuvia tullut otettua, mutta kahvin ja teen lisäksi tarjolla oli sammakkoboolia, joka on meillä ollut jokaisten lastenjuhlien hitti jostakin vuodesta 2003 saakka.

Tee kutsut teekutsuille

Olipa erittäin nokkela otsikko, eikö? No ei, mutta parempaakaan en nyt jaksanut keksiä, joten mennään huonolla huumorilla.

Synttäripostauksen lopulla melkein kuukausi sitten taisin luvata kirjoittaa jotakin vielä kutsukorttien valmistuksesta sekä juhlien tarjoilusta. Tarjoilupostaus on toki ollut valmiina jo pari viikkoa, mutta tahdoin ensin kirjoittaa kutsukorteista ja se vähän kesti... Nyt kuitenkin itse asiaan.

Minulla oli tarkoitus ja loistava suunnitelmakin, että valmistaisin kutsukortit itse. Se tosin kaatui siihen, etten saanut tulostettua yhtään normaalia paksummalle paperille/kartongille. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis teetättää kutsut. Kävin läpi useampia sivustoja, joista parhaimmaksi osoittautui Smartphoto. Smartphoton sivuilta löytyi hyvin paljon erilaisia kutsukorttipohjia, joista päädyin valitsemaan sen, joka oli lähimpänä omaa mielikuvaani siitä, mitä kutsulta tahdoin.

Ennen tätä olin toki käyttänyt tuntikausia kahden eri kuvanmuokkausohjelman parissa valmistaen kutsukorttiin kuvat monista eri palasista. Ideoiden metsästämiseen käytin Pinterestiä, josta poimin sitten parhaat ideat ja yhdistelin niitä mieleni mukaan. Koska juhlat olivat Liisa Ihmemaassa -teemalla, tietenkin jo kutsun piti tästä kertoa. Kutsu sisältikin niin lyhyitä pätkiä Liisa Ihmemaassa -kirjoista ja elokuvista kuin myös John Tennielin kuvitusta kirjaan Liisan seikkailut Ihmemaassa.

Kortit tilasin mallilla 6-sivuinen pysty. Olin toki aika huolissani siitä, olisivatko kutsut sellaiset kuin tahdoin niiden olevan, mutta riski oli pakko ottaa, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ollut.

Kun lähetys sitten saapui postilaatikkoon olin positiivisesti yllättynyt. Kutsu toimi kuin toimikin. Leikkasin kutsun kummaltakin sivulta pienen tyhjän kaistaleen pois, liimasin etukanteen mustasta kartongista leikatun avaimenreiän ja kiinnitin kortin lopulta narulla, johon kiinnitin sekä pienen avaimen että lapun, jossa luki "Avaa minut". Samanlainen lappunen tuli liimattua myös kirjekuoreen.

Kutsut tuntuivat saaneen vastaanottajissaan positiivisen vastaanoton. Jos joku tuskailee kutsukorttien kanssa, voin lämpimästi oman kokemukseni pohjalta suositella Smartphotoa.

Syntymättömyyspäivä

Meillä juhlistettiin viikonloppuna kolmevuotiasta Liisa Ihmemaassa-teemalla. Tämä oli ehkä viimeinen kerta, kun minulla oli jotakin vaikutusvaltaa syntymäpäivien teemaan, jonka itse asiassa päätin jo vuosi sitten, heti kaksivuotisjuhlien jälkeen. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut haave Liisa Ihmemaassa-teemaisista juhlista, joten mikäpä sen parempi ajankohta kuin pienen neidin syntymäpäivä? Hän kun tuntuu nykyään olevan melkoinen Liisa Ihmemaassa kyselykautensa kanssa.

Olin jo kahden edellisvuoden kokemuksella valmistautunut siihen, että yli puolet vieraista ilmoittaa, ettei pääse tulemaan paikalle, joten tuli melkoisena shokkina, kun yhtäkkiä kaikki kutsutut olivatkin tulossa.

Oli melkoinen onni, että tein päätöksen muuttaa uuteen kotiin ennen juhlia. Eihän sinne edelliseen olisi kaikki vieraat kunnolla edes mahtuneet! Nyt saattoi järjestää tarjoilut erikseen keittiöön ja ruokapöydän olohuoneeseen ja silti kaikki mahtuivat oikein mainiosti.

Olen aina rakastanut suunnittelua, mutta yleensä kaikki suunnitelmani jäävät puolitiehen, kun kyllästyn ja löydän jotakin vielä kiinnostavampaa suunniteltavaa. Juhlien suunnittelemisessa on se hyvä puoli, että ne on pakko viedä loppuun saakka.

Tein paljon itse, mikä kostautuikin sitten huonosti nukuttuina öinä ja valtavana määränä ahdistusta. Perfektionistiluonteeni ei vain suostu tyytymään keskinkertaiseen. Jouduin minä sen verran joustamaan, että kun kolmesta macarons-taikinasta vain yksi onnistui, ostin sitten valmiita macaronseja kaupasta, enkä myöskään itse leiponut patonkeja vaan ostin nekin esipaistettuina kaupasta.

Muutoin tein kaiken itse, koristeista lähtien. Koristeita ei tosin paljoa ollut, mutta päätin haluta photobooth-seinän, joten sinne tuli joitakin proppeja askarreltua.

Mutta juhlat onnistuivat hienosti, vaikka itse taisinkin puolet ajasta viettää keittiön puolella ja tuntuu, että missasin sen takia monia asioita. Vieraiden lähdettyä istuin sohvalla ja mietin, että voisin vain nukkua seuraavat kaksi kuukautta. Siivoaminen sai jäädä, eikä sitä ole itse asiassa vieläkään tehty, sillä väsymys on hurja. Eikä sillä ole niin väliä. Siivoamaan kyllä ehtii. Nyt on tärkeintä levätä ja kerätä voimia jatkaa eteenpäin.

Kiitos kaikille vieraille, jotka ilmestyivät paikalle ja tekivät lapsen kolmannesta syntymäpäivästä läsnäolollaan ikimuistoisen ♥

Erityiskiitokset ihanalle siskolleni, joka on varmaan päivittäin viime viikolla käynyt kanssamme kaupassa, koska jotain aina puuttuu tai unohtuu ja joka vielä lauantaina rahtasi meille kaupasta neljä laatikollista macaronseja. Me ei pärjättäisi ilman sinua, Reg ♥

Tulen myöhemmin vielä tekemään omat postauksensa niin kutsukorttien valmistuksesta kuin myös syntymäpäiväjuhlien tarjoiluista, joten pysykäähän kuulolla.

Kolmevuotias

Jälleen kerran sitä alkaa miettiä, mihin ihmeeseen aika on mennyt... Eihän siitä voi olla jo kolmea vuotta, kun tuo lapsi nostettiin verhon takana tähän maailmaan ja hän päästi ilmoille ensimmäisen parkaisunsa saaden äitinsä kyynelehtimään. Ei vain voi!

Ja silti siitä on.

Kolmeen vuoteen on sisältynyt valtavan paljon kaikkea, etten vielä kolme vuotta sitten osannut odottaa oikeastaan mitään tällaista. En minä tiennyt, millaista on olla äiti. En aina oikein vieläkään tiedä. Jos minulta kysytään, miltä se tuntuu, en minä osaa vastata. Kuinka sellaista tunnetta voisi edes sanoin kuvailla? Sen vain tietää sitten, kun on.

Onnellinen. Minä olen onnellinen.

Se kai siinä on kaikkein tärkeintä. En vaihtaisi elämääni toisenlaiseen mistään hinnasta. En jättäisi mitään tehtyä tekemättömäksi, vaikka saisin siihen mahdollisuuden. En kadu mitään. Meidän on hyvä näin, ihan kahdestaan. Meistä on tullut kolmessa vuodessa hyvä tiimi.

Kahden ja kolmen ikävuoden välillä on otettu huimia harppauksia eteenpäin. Lapsesta on kehittynyt taitava tanssija ja temppuilija. Hän rakastaa kiipeilyä, leipomista, uimista, musiikkia ja teatteria. Näytelmäharjoituksissa hän on aina ensimmäisenä rientämässä lavalle. Suosikkielokuvia ovat Itse ilkimykset, Frozen, Prinsessa Ruusunen sekä eritoten Painajainen ennen joulua.

Kahden edellisvuoden tapaan kokosin kolmannestakin ikävuodesta pienen videon, jonka taustamusiikkina toimii meillä viime aikoina melkoiseksi hitiksi noussut Let It Go elokuvasta Frozen.

Jos video ei näy upotuksen kautta, sen voi katsoa myös tästä linkistä.

Lue myös:

Kaksi vuotta sitten (kaksivuotisvideo)

Huomenna (yksivuotisvideo)

Kun äiti on introvertti

En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen miettinyt sitä, että minussa täytyy olla jotakin vialla. Minä en ole kuten muut. En osaa olla. On vaikeaa ystävystyä. On vaikeaa saada suunsa auki, etenkin isommassa porukassa. Useinkaan en ymmärrä ihmisiä ja heidän puheitaan. En ymmärrä small talkia, enkä ymmärrä, mikä siinä on edes perimmäinen idea. Sehän on vain pintaa, minua kiinnostaa mennä pintaa syvemmälle. Perhekahvilassa käyminen jäi vuosi sitten, kun alkoi vain ahdistaa, etten saanut kontaktia keneenkään, koska en vain osannut. On vaikea pitää yhteyttä ihmisiin, sillä en osaa laittaa sitä ensimmäistä viestiä. On vaikeaa, kun samaan aikaan kaipaa seuraa ja tahtoisi olla yksin.

Tunnen siitä syyllisyyttäkin. Miksi tahdon olla yksin? Olenko itsekäs? Miksi kaipaan niitä pieniä hetkiä päivässä, kun saan olla yksin? Kun elämässäni on kuitenkin joku, joka on kultaakin kalliimpi. Yksinäisyyden kaipaaminen kostautuu sillä, että yksin vietetyt tunnit ovat pois yöunista. Aina. Etenkin nyt, kun lapsi ei enää nuku päiväunia.

Samaan aikaan minun tekee pahaa antaa lasta hoitoon. En minä voi! Minä olen lapsen tahtonut, minun täytyy hänet myös hoitaa. Minun täytyy näyttää kaikille pärjääväni. Näyttää, että he olivat väärässä minun suhteeni. Että minä pärjään, vaikka olenkin yksin. Otan lapsen mukaan kaikkialle: harrastuksiin, kokouksiin, jopa katsomaan teatteria. Joku voi ajatella "ei tuo ole pienen lapsen paikka". Minun lapseni on kasvanut kulkemaan mukanani joka paikkaan.

Lapsi täyttää helmikuussa kolme ja on ollut yötä minusta erossa kaksi kertaa. Yli kahden tunnin erossa olemisetkin voi varmaan laskea kahden käden sormilla. Tekee pahaa jo ajatella, ettei mene enää kauaa, kun tulee se päivä, kun minun täytyy viedä lapsi päiväkotiin.

Enkä yritä tällä tekstillä kiillotella omaa kilpeäni. Yritän vain selvittää omia ajatuksiani, joista en koskaan puhu ääneen. Puhuminen on vaikeaa. Ehkä tässä on järkeä, ehkä ei. Todennäköisesti ei niin kuin ei monessa muussakaan asiassa, mitä teen tai ajattelen.

Kun totuus on, etten ole koskaan mitään muuta tahtonut yhtä paljon kuin omaa lasta, miksi minusta sitten tuntuu tältä? Miksi kaipaan sitä yksinäisyyttä? Miksi minua ahdistaa? Miksi valvon öitä kuulokkeet korvilla kuunnellen kelttiläistä musiikkia ja kirjoittaen, kunnes univelkaa on lopulta kahden vuorokauden verran ja pysyn päivät hereillä vain kofeiinin voimalla? Miksi minusta välillä tuntuu, etten osaa olla lapseni kanssa?

Tai tietysti osaan, en tarkoita sitä sillä tapaa. Meistä on hitsautunut aika hyvä tiimi tässä vajaassa kolmessa vuodessa. Välillä vain tekee mieli vetäytyä jonnekin hiljaiseen eristettyyn paikkaan, mutten voi. Enkä osaa. Enkä oikeastaan haluakaan. Koska on lapsi.

Tällaisista asioista on vaikea puhua. Pelkään, että minut vain leimataan itsekkääksi ottamatta selville, mitä taustalta löytyy. Enkä osaa edelleenkään puhua. Minun täytyy saada miettiä, harkita sanojani tarkkaan. Joskus tahdon kertoa jonkin jutun ja saatan miettiä tuntikausia, kuinka sen sanon ja missä tilanteessa. Joissakin tilanteissa tahtoisin kertoa jotakin aiheeseen liittyvää, mutta kun olen miettinyt sanottavani, toiset ovat jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Jos onnistun puhumaan väliin, takeltelen, sekoan sanoissani, koska jostakin yhtäkkiä tuli se valtava ahdistus ja pakokauhu, etten ole miettinyt etukäteen, mitä sanon ja pelkään, että minut ymmärretään väärin.

Sitten luen artikkelin, luen toisen ja kolmannenkin. En tiedä, kuinka monta luen läpi, mutta ymmärrän, etten ole yksin. Että on muitakin samassa tilanteessa ja samoin ajatuksin. Minä en ole ainoa vanhempi, joka on introvertti. Meitä on paljon, eikä kenenkään pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, mitä on, millaiseksi on syntynyt.

Perustavanlaatuinen ero introvertin ja ekstrovertin välillä on, että ekstrovertti saa voimaa toisten ihmisten seurasta, introvertti taas yksinäisyydestä. Ja juuri sellainen minä olen. Sen jälkeen, kun olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, ihan kenen tahansa, kaipaan omaa rauhaa. Saan siitä voimaa ja energiaa. Sen hyväksymiseen on mennyt aikaa, etten osaa olla yhtä sosiaalinen ja puhelias kuin toiset. Että olen huono ottamaan kontaktia. Mutta se olen minä.

Ja minä pidän itsestäni juuri tällaisena.

Lue myös:

Oletko introvertti äiti? Nämä merkit paljastavat sen (tuo lopussa oleva introvertin äidin selviytymisopas on ihan hyvä kaikkien lukea, vaikkeivät itse introverttejä olisikaan - ihan vain ymmärtääkseen paremmin)

Temperamentti erottaa - oletko introvertti vai ekstrovertti?

Introvertti äiti: "Esikoisen kanssa koin olevani huono äiti"

Teatterilapsi

Teatteriharrastus on kuuden vuoden ikäisestä saakka ollut suuri ja tärkeä osa elämääni. Teatteri on ollut minulle henkireikä, paikka, jonne paeta, kun tuntuu pahalta. Olen tarvinnut ja tarvitsen yhä niitä päiviä, jolloin saan olla joku muu kuin minä itse. Minä en olisi minä ilman teatteria. Ilman tuota harrastusta en tiedä, mitä olisin.

Tämän vuoksi minulle oli itsestäänselvyys, että myös lapseni tulisi kasvamaan teatterin maailmassa. Myöhemmin hän tietenkin saa itse päättää, mitä tahtoo harrastaa, mutta tässä iässä vielä kulkee kaikissa harjoituksissa minun mukanani.

Helena käytännössä katsoen syntyi teatterin lavalle. Talvinäytelmän viimeinen esitys oli vain kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Lasten ja nuorten teatterin harjoituksissa olin vielä kolme päivää ennen kuin lähdin synnyttämään. Harjoituksiin palasin vauvan ollessa kahden ja puolen viikon ikäinen. Kauempaa en osannut, enkä edes tahtonut, pysyä poissa.

Helena on myös tehnyt ensimmäisen roolinsa näyttämöllä vain kahden kuukauden ikäisenä lasten teatterin Pähkinänsärkijässä. Tänä keväänä hän tekee jo viidennen roolinsa, joka samalla on hänelle ensimmäinen nimikkorooli.

Ilmeikkyyttä tuolta lapselta kyllä löytyy, sitä ei käy kiistäminen ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että teatterilaisuus on hänen verissään. Hän on teatterilla kuin kotonaan ja on oppinut liikkumaan siellä. Hän on kasvanut osaksi tuota yhteisöä. Eritoten tänä keväänä tuo on vain korostunut. On ollut ilo seurata, kuinka Helena nauttii olostaan teatterilla ja eritoten saamastaan huomiosta. Loppukumarrusten kohdalla hän oikein jännityksellä odottaa, milloin on hänen vuoronsa tulla kumartamaan.

Ja koska tämä on nyt hyvä paikka mainostaa niin lapsi- ja nuorisoteatterin historian ensimmäinen yhteistyö Prinsessa Ruusunen on ensi-illassa lauantaina 21.4. klo 14 ja siitä eteenpäin näytelmä on mahdollista nähdä neljänä eri päivänä. Mukana lavalla on myös lapsikuoro. Lisätietoja löytyy täältä.

Pähkinänsärkijä, 2016, Marla Stahlbaumina

Hansel ja Gretel, 2016, pikkusisko Lieselinä

Robin Hood, 2017, Milly Mam yhdessä veljiensä Willy Wamin ja Billy Bamin kanssa

Viisitoista miestä arkulla vainaan, 2017, Black Swanin kapteeni Demetria Hale nuoremman tyttärensä Rosalynin kanssa

Talvinäytelmän harjoituksissa tammikuussa 2018

Prinsessa Ruususen harjoituksissa keväällä 2018

Pääkallolippuunsa pyyhki hän suun

Nyt olisi luvassa sitä (jo pari viikkoa sitten) lupaamaani postausta kaksivuotisjuhlien tarjoiluista. Postaus sisältää myös linkit netistä löytämiini resepteihin, joita olen käyttänyt.

Merirosvojuustokakku

Tuo niin kutsuttu juusto-osa on alkuperäisestä ohjeesta poiketen tehty Kuningatar-rahkasta ja mustikoista. Koristeena ei myöskään ollut marsipaanikolikoita vaan pieniä suolakeksejä maalasin (syötävällä!) kultamaalilla kolikoiksi. Lisäksi vedenpinnan alla oli mereneläviä, jotka vain valitettavasti hajosivat sinne. Ehkä parempi onni ensi kerralla, jos sellainen joskus tulee.

Kuppikakut ja niiden kuorrute

Kuorrutteen lisäksi koristeena toimivat kultaiset nonparellit sekä kuten kuvista näkyy niin osassa kultainen suklaakolikko ja osassa miekka ja lippu.

Cakepopsit 

Nämä on tehty dominoista, turkinpippurirouheesta ja vadelmatuorejuustosta, kuorrutteena on käytetty valkoisia Candy Meltsejä ja sen päällä mustia nonparelleja. Tikut väkersin itse, vaikka varmaan jonkinlaisia olisi saanut valmiinakin ostettua. Olen vain niin perfektionisti, etten hyväksy ihan mitä tahansa, joten oli paras tehdä itse.

Vesimelonihai
Tämä hai kaiverrettiin minivesimelonista ja sen suusta löytyi viinirypäleitä, ananasta sekä mustikoita.

Lisäksi tarjolla oli myös suolaisena purtavana kanaleipiä, jotka sisälsivät hunajamarinoitua kanaa, tomaattia, salaattia ja barbeque-dippiä. Olen yleensä laittanut mukaan myös sipulia, mutta se jäi nyt tekemättä.

Juomapuolella tarjolla oli jokaisten juhlien hitti jo vuodesta 2003, sammakkobooli, joka siis oli tehty Spritesta, päärynämehusta ja vedestä.