Vuoden loppua ja alkua

Toisen blogin tavoin myös tämä on ollut hyvin epäaktiivinen viime aikoina. En ole oikein tiennyt, mitä kirjoittaa. Raskaus- ja vauva-aikana tämä oli hyvä kanava päivitellä kuulumisia. Tänne olen paljon palaillut lueskelemaan ajatuksia vuoden tai kahden takaa. En voi uskoa, että jo niin kauan on aikaa kulunut. Ei ole enää kuukauttakaan niin tuo pieni ihminen täyttää kaksi vuotta.

Tähän blogiin olen kirjoittanut viimeksi toukokuussa äitienpäivän aikaan, joten kenties nyt on aika hieman päivitellä kuulumisia. Vaikka eipä niissä oikeastaan mitään erityistä ole. Elämä kulkee eteenpäin omalla painoillaan. Olen edelleen hoitovapaalla ja tarkoitus olisi ollakin vielä vuoden ajan. Mitä sitten tapahtuu? Enpä tiedä.

Kaiken kaikkiaan asiat ovat tällä hetkellä aika mallillaan pientä väsymystä lukuun ottamatta. Mutta sellainenhan on aivan normaalia, eikö? Kaksivuotisjuhlien valmistelut ovat täydessä vauhdissa, tämän vuoden ensimmäiset teatteriesityksetkin jo takanapäin ja seuraavat pikkuhiljaa valmistumassa. Helena tulee keväällä tekemään ensimmäisen nimikkoroolinsa lapsi- ja nuorisoteatterin yhteisproduktiossa Prinsessa Ruusunen taaperoikäisenä Ruususena. Jonkin sortin näyttelijä ja tanssija hänestä on pikkuhiljaa kuoriutumassa, nauhankin kanssa tanssii jo kuin vanha tekijä.

Talven kuluessa olemme muutamaan otteeseen käyneet mäenlaskussa ja tänään Helena pääsi ensimmäistä kertaa hiihtämäänkin, kun sai eilen sukset. Yhden kerran jaksoi hienosti urheilukentän ympäri hiihtää, että kyllä se siitä lähtee sujumaan.

Alla kuvia viimeisen parin kuukauden ajalta.

Joulua

Jouluaatto on käynnistynyt hyvin sateisissa merkeissä, mutta eihän anneta sen (tai minkään muunkaan) pilata tunnelmaa? Lumiukko on katsottu, kuusi koristeltu ja kai se pian alkaa tuntua joululta. Ehkä.

Helena oppi viikko sitten neljännen sanan - Diego. Sitä on hoettu nyt sitten koko ajan, sitä ja kissaa. Kaikkien kissojen (ja koirien ja porojen) nimi on nykyään Diego. Ja kaikki eläimet ovat kissoja.

Ikää tuli neidille keskiviikkona kymmenen kuukautta ja sen kunniaksi käytiinkin sitten neuvolassa. Pituutta on nyt 71 cm ja painoa 8220 grammaa. Tähän mennessä Helena on kasvanut hyvin samoissa mitoissa kuin minäkin, mutta nyt ottanut harppauksen ja on jo isompi kuin minä vielä vuoden ikäisenäkään. Edellisen neuvolakäynnin kuulumisia täällä.

Meillä ei kävellä vielä, mutta ei se kovin kaukanakaan voi olla. Ilman tukea seisoo jo pitkiäkin aikoja, mutta rohkeus ei vain riitä ottamaan ensimmäistä askelta. Musiikki ja laulut on ihan parasta ja niitä kuullessa pitää aina ryhtyä tanssimaan.

Mutta... tämän postauksen myötä toivotan kaikille hyvää joulun aikaa ja onnea tulevalle vuodelle, ellen ennen vuodenvaihdetta ehdi kirjoittamaan!

Joulunalusaikoja

Aivan liian kauan on mennyt edellisestä postauksesta blogin puolella - melkein kaksi kuukautta! Toinenkin blogi on pitänyt hiljaiseloa yli kuukauden. Marraskuussa NaNoWriMo vei lähes kaiken vapaa-aikani ja jaksamiseni. Helenan nukkuessa minä lähinnä joko kirjoitin nanoani tai olin itsekin unten mailla. En vieläkään ymmärrä, miksi lähdin tänä vuonna jälleen tuohon hulluuteen mukaan.

Helenalla on nyt ikää yhdeksän ja puoli kuukautta. Tässä vaiheessa meillä ei vielä kävellä, mutta ei se kaukanakaan ole. Tuettuna kävelee hyvin ja nyt myös niin, että pitää kiinni vain toisella kädellä. Sanoja on kolme - kissa, äiti ja ei. Hampaita on kuusi. Päiväunia nukutaan vain yhdet päivässä, mutta ne saattavat venyä jopa neljään tuntiin, ulkona siis. Sisällä ei nuku päiväunia koskaan tuntia pidempään.

Ensimmäiset tanssiesitykset ovat nyt myös takanapäin, kun eilen esiinnyimme voimistelu- ja tanssijaoston joulunäytöksessä. Nämä esityksen nuorimmat olivat dalmatialaispentuja. Oli kyllä kieltämättä hieman väsynyt lapsi, kun kotiuduttiin seitsemän aikoihin illalla.

Joulua ollaan valmisteltu... no, aika vähän. Joulukortit on tehty ja melkein jo saatu vietyä postiinkin. Joululahjoja olen tehnyt ja ostanut, mutta kaikki on vielä ihan kesken. Etenkin ne tekemiset, mutta se ei johdu saamattomuudesta vaan siitä, että maalit loppuivat kesken ja huomenna vasta pääsen ostamaan lisää. Ehkä tästä vielä jotain tulee.

Joulun aikaan

Joulu meni suhteellisen rauhassa. Ainakin aatto. Joulupäivänä mentiin sukulaisten luo ja siellä saa vain haaveilla rauhasta. Tämä suku kun on tunnetusti erittäin kovaääninen - kaikki puhuvat huutavat yhtä aikaa, eikä kukaan kuuntele, mitä toisella on asiaa.

Mutta ihan kivasti meni joulun aika. Sain tarpeellisia ja kivoja lahjoja, ja Minionkin pari pakettia. Jouluruokaan kyllästyin jo Tapaninpäivänä ja palatessamme takaisin Mäntyharjulle oli pakko päästä matkalla McDonald'siin syömään. Suklaaähky koitti jo parin ensimmäisen suklaakonvehdin jälkeen, enkä onneksi edes saanut lahjaksi suklaata vaan kettukarkkeja. Kettukarkit on parhautta.

Aattona olisin ollut valmis unten maille jo heti kuuden aikaan illalla ennen kuin edes lahjoja oli ehditty jakamaan. Enkä ollut edes ainoa, joka oli nukahtamassa pystyyn. Kaikki olivat, kuinkas muutenkaan heti saunan ja jouluruuan jälkeen.

Joulun jälkeen oli hyvä suunnata neuvolaan heti maanantaina (rv 33+6). Tuntui, etten muuta ollut edeltävän viikon aikana tehnytkään kuin syönyt ja rautakin oli välillä jäänyt ottamatta. Kaikki tuntui kuitenkin olevan ihan hyvin. Paino oli noussut kahdessa viikossa vain 400 grammaa. Ollaan huimat 3,6 kg lähtöpainon yläpuolella! Hemoglobiini oli 104 eli enemmän kuin edellisellä kerralla. Verenpaineet olivat 94/63. Minion on pysynyt ylösalaisin ja sykkeet olivat 150. Kovasti siellä edelleen potkitaan, eikä yhtään tykännyt, kun ruvettiin koskettelemaan, ja sai kaiken huipuksi vielä hikan. Sf-mitta oli 30,5 cm, vaikka Minion kovasti koettikin sitä tuosta vielä kasvattaa venyttämällä itseään ylöspäin. Hieman keskikäyrän alapuolella siis mennään edelleen.

Ja mikä parasta (ja myös aika helpottavaa), harjoitussupistukset ovat kadonneet kokonaan, kun on saanut rauhoittua, eikä ole tarvinnut stressata töistä.

Making Christmas

Meillä ei vietetä joulua ihan siinä sen perinteisessä merkityksessä. Tai mikä perinteinen merkitys se edes on? Joulu oli alunperin valon juhla. Minulle se on sitä yhä, sillä en kuulu kirkkoon enkä ole uskonut kristinuskon oppien mukaan enää vuosiin.

Joulukirkossa en siis käy ja hyvin vähän kuuntelen edes joululauluja, koska mitä suurimmalta osin en niistä pidä. Ne joululaulut, mistä pidän, ovat hyvin melankolisia, mikä ehkä sopii aika hyvin suomalaiseen mentaliteettiin. Ikisuosikkini on Sylvian joululaulu.

Minulle joulu on ennen kaikkea rauhoittumisen aikaa. Aikaa, kun saa vain olla.

Painajainen ennen joulua on elokuva, joka minun pitää aina nähdä. Onneksi se löytyy leffahyllystäni. Myös Rakkautta vain sekä Lumiukko ovat sellaisia, jotka pitää joka joulu katsoa. Noista ensimmäinen tuli tosin televisiosta jo marraskuussa, joten sitä en taida nyt enää katsoa.

Pipareiden leipominen ja koristelu on parasta. Yleensä minun tekemäni ja koristelemani piparit ovat hyvinkin mielenkiintoisen näköisiä. Niin myös tänä vuonna, kun innostuin väsäämään etenkin noita zombeja ja kummituksia.

Rauhallista ja valoisaa joulun aikaa kaikille ♥

P.s. Älkää kidnapatko joulupukkia niin kuin Boogien pojat (alimmainen video) tai me ei saada joululahjoja.

Ensilumilla

Ensilumet päättivät tänään sataa myös Etelä-Savoon. Kovasti toivon kyllä, etteivät jää maahan, koska se tarkoittaa sitä, etten pääse enää pyörällä töihin. Edes kilometrin matkan käveleminen ei kauheasti houkuta, kun lonkat kipeytyvät nopeasti. Pyöräileminen on niin paljon helpompaa ja nopeampaa. Vaikka tietysti se on hyvä asia, että tulee lunta. Eipä ainakaan ole niin pimeää koko ajan. Ja kissat tykkäävät, kun pääsevät vanhempieni luona ulos hankeen pyörimään.

Ennen helmikuuta olisi niin paljon tekemistä. Pitäisi muuttaa, sillä hissittömän talon neljäs kerros ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto pienen vauvan ja vaunujen kanssa. Ensi viikolla on tarkoitus mennä katsomaan ainakin yhtä asuntoa ja joulukuussa jossakin vaiheessa päästä muuttamaan. Joulukuu on aina kaikin tavoin täynnä tekemistä. Joululahjoja en ole ostanut vielä yhtään, vaikka normaalisti aloitan jo viimeistään lokakuussa. Tammikuussa olisi talvinäytelmän esitykset ja niihin pitäisi harjoitella. Vuorosanat ovat onneksi jo kutakuinkin hallussa, vaikken niitä olekaan opetellut.

Vauvaa varten on onneksi hommattu jo miltei kaikki. Jotain ihan pientä puuttuu vielä, mutta ne kyllä ehtii ostaa. Kaikki tärkeimmät kun kuitenkin on jo olemassa. Pinnasänky tosin pitäisi käydä vielä hakemassa pois isovanhempieni vintiltä, mutta se on ehkä parempi hakea vasta muuton jälkeen.

Laskettuun aikaan on enää reilut 11 viikkoa. Tulevalla viikolla on tiedossa seuraava lääkärikäynti ja alustava synnytystapa-arvio. Koko ajan alkaa homma vain käydä konkreettisemmaksi.