Voisin sanoa, että koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan. Ainakin pahoinvointien osalta. Kärsin siitä edelleen, mutta lähinnä enää aamuisin ja iltaisin. Iltaisin tulee tosin usein kiusaksi kaveri nimeltään närästys.
Viikko sitten kävin neuvolassa ja siellä sanottiin, että kohtu on noussut jo sen verran korkealle, että painaa sisäelimiä kasaan, joten pahoinvointi voi johtua nyt siitäkin. Hemoglobiini oli enää vain 93, joten jouduin eilen käymään sen vuoksi verikokeissa. Eipä ne sormenpäästä otetut hemoglobiiniarvot ole aina kauhean luotettavia, verikoe antoi kuitenkin tulokseksi 103. Ei siis tarvitse lähteä Mikkeliin sairaalaan tämän takia. Rautavalmiste vaihdettiin kuitenkin nestemäiseen muotoon.
Ultrassa Kuun lapsi ei millään meinannut pysytellä paikoillaan. Koko ajan oltiin liikkeessä. Kaikki kyllä näytti hyvältä, sydän näkyi niin hyvin, että siitä olisi kuulemma voinut laittaa kuvan johonkin oppikirjaan. Tytöltä vaikutti edelleen kovasti. Sf-mitta oli 19 cm eli keskikäyrillä mennään, mutta aika suurella todennäköisyydellä tullaan vielä putoamaan alakäyrälle.
Kuten jo sanoin, Kuun lapsi on äärimmäisen vilkas kaveri, jatkuvasti heittelemässä voltteja ja kärrynpyöriä sekä potkimassa. Välillä yritetään jo kovasti tunkea päätä vatsasta läpi. Lähes kaikki liikkeet näkyvät ja tuntuvat myös ulospäin.
Olo on ollut kumman levollinen. En jaksa stressata mistään ja toisinaan tuntuu, että otan asiat vähän turhankin rauhallisesti. Eipä sitä tosin ole tarvettakaan alkaa panikoida. Asiat menevät eteenpäin omalla painollaan.
Aika väsynyt olen kyllä ollut, mutta tällä hetkellä vietän onneksi viikon mittaista syyslomaa. Minkäänlaista ohjelmaa ei ole suunniteltu etukäteen, joten saan vain olla ja levätä. Vaikka eihän se kyllä minulta onnistu. Vaikkei suunniteltua ohjelmaa olekaan, minä kyllä keksin ohjelmaa ihan varmasti riittämiin. Muutamat tanssikoreografiat pitäisi tehdä, harjoitella maskeeraamista, kirjoittaa liikaa, lukea muutama kirja ja jossakin vaiheessa varmaan vierailla varavanhempieni luona. Pähkinänsärkijän käsikirjoituksen sentään tempaisin valmiiksi jo viikonloppuna. Kuvausideoitakin olisi, mutta niiden toteutus on asia erikseen, kun hovikuvaajani (eli siskoni) lähtee huomenna loppuviikoksi Vuokattiin hiihtämään. On sitä tosin kyllä ennenkin pärjätty itselaukaisimella.
Tänään ehdimme onneksi muutamat syksyiset kuvat ottaa. Raskausviikkoja on nyt tasan 24. Huima ajatus, että laskettuun aikaan on enää 16 viikkoa. Mihin nämä viikot oikein katoavat?
