Niin se hyperemeesi

Luulin jo päässeeni oksentelusta eroon. Turha toivo. Olen puolivälissä raskautta ja oksennan edelleen, tosin enää vain muutaman kerran viikossa. Kaksi viikkoa sainkin olla rauhassa ja kärsiä pelkästä lievästä pahoinvoinnista. Se oli yhtä juhlaa sen jälkeen, kun oli oksentanut kaksi kuukautta joka päivä.

Tätä ei ihan oikeasti ymmärrä, ellei ole itse kokenut. Ei tässä auta positiiviset ajatukset, säännölliset ruokailut tai mitkään muutkaan. Hyperemeesiin ei ole parannuskeinoa. Ainoa, mikä auttaa on vain se, että odottaa, milloin tämä loppuu. Yleensä iltaisin on jo huomattavasti parempi olo. Voisin sanoa siis kärsiväni siitä kuuluisasta aamupahoinvoinnista. Olen kuitenkin aika onnellinen, että olo on huomattavasti helpottanut siitä, mitä oli vielä muutamia viikkoja takaperin.

Kahden kuukauden ajan tämä raskauspahoinvointi oli kuin jatkuva vatsatauti. Kun miettii, millaista olisi sairastaa vatsatautia kaksi kuukautta putkeen, ei kauheasti naurata. Kun vesikään ei pysy sisällä. Kun oksennat kaksikymmentä kertaa päivässä. Kun kehosi kuivuu nestehukan vuoksi. Kun et jaksa kunnolla kävellä edes muutaman metrin matkaa. Kun et todellakaan pysty käymään kaupassa tai tekemään yhtään mitään muutakaan. Kun painosi laskee 41,5 kiloon. Kun ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin lähteä sairaalaan tiputukseen.

Voimakaskaan oksentelu ei ole vaarallista sikiölle, mutta äidille se voi aiheuttaa komplikaatioita kuten elimistön kuivumista, painonlaskua, vitamiininpuutoksia, elektrolyytti- ja happoemästasapainon muutoksia, maksan toimintahäiriön, ruokatorven tulehduksen tai hampaiden kiillevaurioita. [lähde]

Hyperemeesissä oireet alkavat tavanomaisena raskauspahoinvointina, mutta parin viikon kuluessa oksentelukohtaukset tihenevät ja jatkuva yökkääminen aiheuttaa myös ylävatsakipua. Oksennuksessa voi näkyä veriviiruja. Jos mikään ruoka tai juoma ei pysy sisällä, paino voi laskea ja potilas kuivuu. Tila on helppo tunnistaa tyypillisistä oireista. Painoa on syytä seurata. Hyperemeesi-tilanteessa pahoinvointi johtaa kuivumiseen ja yli 5% painonlaskuun. [lähde]

Painoni laski yli kahdeksan prosenttia. Painoindeksi ennen raskautta oli 19, pahimmassa vaiheessa 17 (mikä on siis ihan normaalia alhaisemman painon ja merkittävän alipainon rajoilla). Ja tämä ei todellakaan ole johtunut omasta saamattomuudesta tai laiskuudesta tai pessimistisyydestä tai mistään. Hyperemeesille ei ole syytä, jotkut vain saavat sen ja toiset onnekkaat välttyvät siltä. Jotkut voittaa lotossa ja toiset ei. Sitähän se on, elämä nimittäin.

Mutta... Joidenkin tutkimusten mukaan voimakkaasta pahoinvoinnista kärsivillä on pienempi keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riski. Suosittelen lukemaan tämän vau.fi:n jutun hyperemeesistä.

Yritän nyt kuitenkin parhaani mukaan mennä eteenpäin hyvillä mielin. Pahin hyperemeesin vaihe on selätetty. Olen tuntenut pienen liikkuvan jo kolmen ja puolen viikon ajan. Olen raskauden puolivälissä ja keskiviikkona on edessä rakenneultra. Ja loppuuhan tämä pahoinvointi sitten viimeistään helmikuussa. Näillä mennään, mitä on annettu. Toisinaan vain ärsyttää, kun ihmiset vähättelevät pahoinvointiani. "Raskaus ei ole sairaus, kyllä se siitä, kun otat vähän reippaamman asenteen." Juu, raskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on. Toiset siitä kärsivät joutuvat viettämään huomattavan ajan raskaudestaan sairaalassa tiputuksessa ja oksentavat vielä synnytyssalissakin. Minä onneksi selvisin vain neljän päivän sairaalareissulla.

Kaunistelematon totuus raskauspahoinvoinnista

Ja muistakin raskausoireista.

Ennen kuin on itse raskauden kokenut, ei voi koskaan tietää, millaista se on - ellei sitten ole aivan läheltä jonkun toisen ihmisen raskautta seurannut. Mutta omakohtaista tietoa ei ole, jokainen raskaus on erilainen. Minäkin kuvittelin sinisilmäisyyksissäni, että raskausaika on ihan kivaa ja mukavaa aikaa. En ole vielä keksinyt, missä vaiheessa tästä kuuluisi nauttia, mutta toivoisin senkin ajan vielä joku päivä koittavan.

Hyperemesis gravidarum eli voimakas raskaudenaikainen pahoinvointi kiusaa noin prosenttia raskaana olevista naisista. Harmikseni satuin kuulumaan juuri tuohon vähemmistöön. Sain diagnoosin juhannuksen jälkeen.

Minulla pahoinvointi alkoi jo puolisentoista viikkoa ennen kuin sain edes positiivisen tuloksen raskaustestistä, oksentelu alkoi pari viikkoa testin tekemisen jälkeen. Siitä viikon verran eteenpäin ja jouduin kolmeksi viikoksi sairaslomalle, vielä viikko ja jouduin neljäksi päiväksi sairaalaan tiputukseen.

Pahimmillaan tuo pahoinvointi oli nimenomaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Sairaalassa mikään, mitä söin, ei pysynyt sisällä. Olin koko ajan nesteytyksessä ja sain pahoinvointilääkettä (sekä suonensisäisesti, piikillä että tablettina), mutta ne eivät auttaneet. Saatoin oksentaa sen parikymmentä kertaa päivässä.

Kyseessä oli vieläpä kesäteatterin ensi-iltaviikko. Maanantaina jouduin sairaalaan, seuraavana sunnuntaina olisi pitänyt olla ensi-ilta. Keskiviikkona minulle sanottiin olevan ihme, jos pystyisin esiintymään sunnuntaina. Onneksi minä olen ihmeellinen.

Pääsin sairaalasta pois torstaina iltapäivällä, enkä sen jälkeen oksentanut kolmeen päivään. Esiintymässä olin täysillä jo perjantain kenraalissa. Olen aika vahvasti sitä mieltä, että sairaalan ilma sai minut voimaan pahoin, sillä siellä oloni oli kaikkein pahimmillaan. Kun kävelin sairaalasta ulos, olo parani huomattavasti jo siitä hyvästä. Siskollani oli aikoinaan samaa ongelmaa sairaalassa ollessaan.

Minulla hyperemeesi esiintyi onneksi suhteellisen lievänä ja siitä olen onnellinen. Olen lukenut ja kuullut kauhutarinoita ihmisistä, jotka ovat siitä kärsineet puoli vuotta tai jopa koko raskausajan. Minä oksensin päivittäin vain kahden kuukauden ajan (lukuunottamatta sitä kolmen päivän jaksoa sairaalasta päästyäni). Heinäkuun loppupuolella oma pahoinvointini alkoi vihdoin lieventyä ja elokuun puolivälissä painokin pikkuhiljaa nousta.

Kaiken kaikkiaan oksentelun seurauksena painoni putosi viisi ja puoli kiloa. Mikä ei ole hyvä asia, jos jo valmiiksi sattuu keikkumaan normaalipainon ja lievän alipainon rajoilla. Pahimmillaan, vain kolme viikkoa sitten, painoin 41,5 kiloa, pituutta minulla on 155 senttiä.

Tänään minulla tulee täyteen kuusi päivää oksentamatta, mikä on tähänastinen "ennätys". Paha olo minulla on päivittäin ja joka aamu pelkään aamupalan tulevan ylös. Vajaan viikon ajan olen onnistunut nyt siltä välttymään ja toivoisin kovasti välttyväni myös jatkossa.

Nyt kun tuosta kaikkein hankalimmasta oireesta on puhuttu liikaa tarpeeksi, voitaisiin jotain mainita niistä muistakin oireista.

Kohdun kasvuun liittyvät kivut, nipistelyt ja vihlonnat, jotka ovat toisinaan ei-niin-mukavia ja välillä ihan oikeasti sattuvat, kun kovasti vihlaisee. Menevät onneksi yleensä ohitse yhtä nopeasti kuin tulevatkin.

Selkä- ja lonkkakivut. Näitä esiintyi etenkin kesäteatterin viimeisten näytösten aikaan, tanssiminen niitä suurimmalta osin kai aiheutti, mutta piti purra vain hammasta ja hymyillä nätisti. Tällä hetkellä tavaroiden nostelu ja kyykkiminen rasittavat selkää, pitkät kävelymatkat puolestaan kipeyttävät lonkat.

Jatkuva väsymys. Alkuraskaudessa ihan normaalia, tällä hetkellä johtuu minulla raskaudenaikaisesta anemiasta. Hemoglobiinini oli pari viikkoa sitten 95.

Herkistynyt haju- ja makuaisti. Ei kiva, ei sitten yhtään. Hajuaistin herkistyminen on minulla osittain myös yhteydessä pahoinvointiin, sillä jotkut hajut vain tuovat todella huonon olon. Kovin mausteista ruokaa en pysty syömään.

Huimauskohtaukset, kun nousee nopeasti ylös. Minun kohdallani johtuu vain ja ainoastaan todella alhaisesta verenpaineesta, pari viikkoa sitten oli 85/60.

On niitä ihan kivojakin oireita olemassa, mutta niitä ei aina muista, kun noita ei-niin-kivoja oireita on omasta mielestä ihan liikaa.

Hiusten kunto. Hiukseni ovat oikeasti todella hyvässä kunnossa, paksut ja vahvat kuin mitkä. Likaantuvat ne tosin normaalia nopeammin, mutta se on pikkuvika.

Vahvat kynnet. Kynteni eivät ole koskaan voineet yhtä hyvin. Aina ennen ne ovat alkaneet lohkeilla kasvaessaan vähänkin pidemmiksi, nyt ei ole merkkiäkään lohkeilusta, liuskoittumisesta tai muustakaan. Kerrankin hyvä syy lakata kynsiä.

Onhan noita oireita vaikka millä mitalla, muttei kaikkia aina jaksa muistaa/luetella. Nuo yllä luetellut ovat kuitenkin sellaisia, jotka ovat läsnä ihan jokapäiväisessä elämässä. Kaikesta huolimatta minulla on nyt viime aikoina ollut kumman rauhallinen ja levollinen olo ja olen nauttinut täysin siemauksin loppukesän viimeisistä päivistä. Huomenna onkin sitten jo syyskuu ja viikon kuluttua enää viisi kuukautta laskettuun aikaan.