Jotain oikeasti positiivista

Jos tästä odottelusta jotakin positiivista pitää keksiä niin se, että pääsin torstaina katsomaan, kun siskoni kannettiin ulos lukiosta. Ja eilen pääsin myös katsomaan lukiomme wanhoja. Itselle tuli noita kumpaakin tapahtumaa katsellessa jotenkin kauhean vanha olo, vaikkei ikää ole kuin sen 21 vuotta. Penkkareista on kolme vuotta aikaa, wanhoista neljä. Wanhat tosin otin uusiksi seuraavana vuonna, tosin vain miehen roolissa. Penkkarit voisin ottaa uusiksi milloin tahansa, oli se niin upea kokemus.

Penkkareista lisää juttua täällä ja wanhoista täällä.

Neuvolassa olen käynyt tällä viikolla jopa kahdesti. Ei niissä käynneissä mitään erityistä ole tullut esille (ja ensimmäisestä käynnistä kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa). Käyntien välillä paino oli noussut 100 grammaa ja verenpaine oli huimat 104/79. Sf-mitta pysyttelee 33 sentissä. Turvotusta on tullut jonkin verran, mistä syystä paino on viimeisen parin-kolmen viikon aikana noussut aika paljon. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Eteenpäin vain mennään päivä kerrallaan. Yritän olla positiivinen, vaikka Minion nyt ihan selkeästi on päättänyt, että "tääl on kivaa, tänne jään", eikä tahdo syntyä. Ei hänen kuitenkaan enää kovin montaa päivää tuolla anneta olla.

Positiivinen

Ja en varmasti ole, vaikka kovasti yritänkin.

Olen edelleen täällä ja yhdessä osassa. Kerron kyllä, kun Minion on syntynyt, siitä ei tarvitse erikseen soitella tai laitella viestejä. Ei tarvitse kysyä "vieläkö sä oot täällä" tai "eikö se vieläkään oo syntyny". No, ei ehkä ole, kuten mahasta luultavasti näkyy. Lauantaina menen Mikkeliin yliaikaiskontrolliin, ellei mitään tapahdu ennen sitä. Tuskin tapahtuu. Minion nyt vain on yksinkertaisesti päättänyt olla syntymättä.

Tänään on tällainen päivä. Yritän toki olla positiivisella mielellä, mutta joka hetki se ei vain onnistu. Kuuluu kuulemma asiaan tässä vaiheessa. En ole siis ainoa. Ja kun nukkuminen on huonoa, olen vielä normaalia alttiimpi jatkuville mielialanvaihteluille. Voisin lukittautua neljän seinän sisälle seuraavaksi kahdeksi viikoksi ja vain yksinkertaisesti sulkea puhelimen ja kaiken sosiaalisen median. Ja tietysti jättää menemättä kesäteatterin harjoituksiin, jossa kaikki vain päivittelevät, että mitä sä täällä vielä teet, eikö se nyt meinaa syntyä. No miltä näyttää?

Päivän positiivisin asia oli viiden tunnin mittaiset päiväunet sekä aamuinen neuvolakäynti. Sain nähdä Minionin luultavasti nyt viimeistä kertaa ennen syntymäänsä ja siellä hän tyytyväisenä köllötteli peukaloaan imeskellen.

Ärsytyspäivä. Purkautuminen. Itkukohtaus. Toimii. Heti helpotti.

Laskettu aika

Tänään on Minionin laskettu aika. Kyllä, täällä ollaan edelleen yhdessä osassa. Ei, ei ole edes merkkejä siitä, että synnytys alkaisi lähiaikoina. Ellei lukuun oteta sitä, että supistuksia on ollut päivittäin kahden ja puolen viikon ajan, säännöllisinä ja epäsäännöllisinä.

Oikeastaan en loppujen lopuksi edes uskonut, että Minion tulisi ennen laskettua aikaansa. Synnytyksen ajankohta usein kuulemma periytyy ja olen itsekin syntynyt vasta lasketun ajan jälkeen.

Nyt kun ollaan päästy viikoille 40+0, alkaa olla jo jotenkin niin kyllästynyt, ettei jaksa samalla tavoin edes tarkkailla merkkejä synnytyksen alkamisesta. Saati sitten yrittää kotikonstein käynnistää synnytystä. On niitä kaiken maailman akupisteitä toki tullut paineltua, mutta eipä niistä mitään mainittavaa hyötyä ole ollut. Enkä oikeasti uskonut niidenkään toimintaan, mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Synnytys käynnistyy, kun on käynnistyäkseen. Sitten, kun lapsi on itse valmis syntymään.

En jaksa ottaa mitään stressiä asiasta, väsyttää jo muutenkin ihan tarpeeksi. Voisin edelleen mieluusti nukkua koko ajan. Perjantaina tuli käveltyä Mikkelissä kolmisen tuntia ja sen jälkeen olin ihan poikki. Nukuttua saa nykyään onneksi vähän paremmin, kun selkä ei enää kipuile niin paljoa.

Neuvolassa kävin tänään ja kaikki näytti olevan ihan kunnossa. Paino oli noussut viikossa 300 grammaa ja sf-mitta laskenut jopa 1,5 cm. Eipä tuo tosin ihmekään, kun mahakin on valahtanut alemmas, samoin kuin Minion. Eipä Minion kovin paljoa alemmas enää voi valua ilman, että lähtee syntymään.

Lasketun ajan kunniaksi kokosin pienimuotoisen kollaasin siitä, kuinka se maha onkaan kasvanut. On se jännä, kun tuntui niin kauhean isolta jo jossain viikolla 20 ja nyt kun vertaa niin onhan se ollut silloin vielä kauhean pieni...

Ennen raskautta

rv 13+4

rv 19+3

rv 24+0

rv 28+4

rv 33+5

rv 35+4

rv 38+4

rv 40+0

Se (toivottavasti) viimeinen viikko

Laskettu aika tiistaina. Seitsemän päivää. Odotusta kuitenkin voi parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) olla edessä vielä kolme viikkoa.

Järkyttävä väsymys on iskenyt. Oikeastaan se iski jo kaksi viikkoa sitten ja voisin nukkua vaikka koko ajan. Samaan aikaan en pysty nukkumaan. Vain yksi nukkuma-asento on hyvä. Jossakin vaiheessa herään, kun lonkkaa alkaa särkeä. Käännän kylkeä ja pari minuuttia myöhemmin sattuu selkään. Ei, pakko yrittää vain nukkua oikealla kyljellä, kun sitä lonkkasärkyä voi sietää edes vähän paremmin. Selälleen menosta on turha edes haaveilla, jos tahtoo hengittää.

Mieluusti lukittautuisin neljän seinän sisälle, piiloutuisin peiton alle ja olisin näkemättä ihmisiä seuraavaan kahteen vuoteen. Näytelmäharjoituksissa käyn kuitenkin kahdesti viikossa, koska en osaa olla käymättäkään ja koska tiedän niiden saavan ajatukseni edes hetkeksi muualle.

Neuvolassa kävin eilen, kun raskausviikkoja oli takana tasan 39. Kaikki on ihan kunnossa. Sf-mitta ei ollut kasvanut lainkaan viime viikosta, sillä Minion on nyt täysin kiinnittynyt, eikä pää heilunut tuolla lantiossa enää yhtään mihinkään suuntaan. Käsin kokeilemalla tämänhetkiseksi painoksi arvioitiin 3200-3300 grammaa. Seuraava käynti tiistaina. Josko nyt ei tarvitsisi enää mennä?

Tule jo

Vajaat kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Tänään olen entistä vahvemmin ollut sitä mieltä, että saisi Minion syntyä jo. Mitä pikemmin, sen parempi.

Syy tuohon toiveeseen on tasan se, etten kykene enää juurikaan liikkumaan. Tai kykenen, mutta jokainen liike sattuu. Sängystä ylös pääseminen vie ainakin viisi minuuttia, tuolilta nouseminen lähes minuutin. Minion on laskeutunut ja kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, mutta ei näemmä siitä huolimatta halua vielä tulla. Myös hengittäminen on vaikeaa, ihan missä asennossa tahansa.

Nyt voin kertoa, millaista on olla pingviini. Kävelyni muistuttaa nimittäin erehdyttävästi niiden liikkumatapaa.

Alkaahan tuo vatsakin olla jo aika iso. Eilen (rv 38+1) neuvolassa sf-mitta oli 34 cm. Viikossa tuo mitta oli hypännyt keskikäyrän alapuolelta hieman sen yläpuolelle. Painoa oli viikossa tullut lisää vain 100 grammaa ja verenpaineet pysyttelevät tuttuun tapaan matalina, 100/70. Harjoitussupistukset ovat olleet kaverina jo viikon ajan. Seuraava neuvolakäynti olisi taas viikon kuluttua, mutta harras toive jälleen kerran olisi, ettei sinne tarvitsisi mennä vaan olisin silloin jo jossakin ihan muualla.

Simba herätti minut tänä aamuna tullessaan istumaan pääni viereen ja kehrätessään suoraan korvaani. Pari minuuttia myöhemmin tuo kissavanhus kävi sitten mahani viereen nukkumaan, ihan niin kuin olisi yrittänyt suojella vatsan sisällä olevaa pienokaista. Kyllä ne kissat vaistoavat asioita. Paitsi Figaro, joka nyt vain sattuu olemaan auttamattoman tyhmä.

Sairaalakassi

Sairaalakassi alkaa pikkuhiljaa olla valmiina odottamassa lähtöä (joka toivottavasti koittaa mahdollisimman pian, alan olla jo aika kypsä tähän olotilaan). Tietysti tuolta puuttuu vielä tavaroita, joita en ole voinut pakata, kun niitä vielä tarvitsen. Mutta muuten alkaa joo pikkuhiljaa olla tavarat kasassa. Laukku on joulukuussa Tallinnasta ostettu.

Sairaalakassistani löytyy tällä hetkellä:

- sukat, villasukat ja aamutossut (varpaani palelevat helposti, sairaalassa on kylmät lattiat ja jalkani on kokoa 35, joten ehdottomasti haluan ottaa omat sukat mukaan)

- shampoo ja hoitoaine

- kosteusvoidetta

- hammasharja ja -tahna

- huulirasva

- ponnareita

- liivinsuojia

- kotiutumisvaatteet

- kantoliina

- harsoliina (sen voi sitten jossakin vaiheessa tuoda kotiin kissojen nuuskuteltavaksi, jotta saavat vähän tuntumaa vauvan tuoksuun)

- pientä evästä

Laukusta vielä puuttuu:

- kännykkä ja laturi

- kuulokkeet

- kamera

- hiusharja

- muut hygieniatarvikkeet

- omat rautalääkkeet

- neuvolakortti

Imetysliivejä en toistaiseksi omista, kun en ole sellaisia vielä uskaltanut ostaa. Siihen saakka, kun sellaiset saan hommattua, niiden virkaa toimittavat Cubukselta ostetut bandeau-malliset liivit, joista saa olkaimet irrotettua.

Puuttuukohan tuosta listasta jotakin olennaista?

Minionille on pakattu tietysti kotiutumisvaatteet, mutta ne ovat turvakaukalossa ja kulkeutuvat sairaalaan sitten vasta, kun päästään lähtemään kotiin. Vaatetta on kuulemma reilusti, mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, eikös? Sitä vaatettahan voi sitten aina vähentää, jos siltä tuntuu.

Minionin kotiutumisvaatteet:

- body, potkuhousut ja sukat

- Ruskovillan villahaalari ja kypärämyssy

- tätini neulomat villatumput ja -töppöset

- topatut tumput ja töppöset

- kaksi erilaista hattua, joista voi sitten vähän valita sään mukaan paksumman tai ohuemman

- Eisbärchenin kaukalopussi

Eipä ole enää pitkä aika odotella. Huomenna alkaa raskausviikko 38. Pikkuhiljaa voisi kyllä Minion alkaa jo ilmoitella tulostaan. Väsymys on tällä hetkellä järkyttävä, pahoinvointi on tehnyt paluun, vaikken (vielä) olekaan oksentanut ja harjoitussupistuksia on ollut torstaista asti. Mitään sen merkittävämpää ei kuitenkaan ole vielä ollut ilmassa. Käveleminen tekee kipeää.

Täysiaikainen

Tänään alkoi raskausviikko 37 eli nyt jos Minion päättäisi syntyä, hän olisi täysiaikainen. Minion ei tosin ole osoittanut minkäänlaisia haluja syntyä vielä. Mutta kukapa nyt haluaisi tällaisiin pakkasiin syntyäkään tuolta kohdun lämmöstä?

Perjantaina kävin Mikkelissä lääkärillä synnytystapa-arviossa ja ainakaan nyt näillä näkymin ei olla menossa sektioon. Eihän sitä tietenkään tiedä, mitä tapahtuu, kun tulee tosipaikka eteen. Minionin painoarvio oli 2800 grammaa, eikä viime viikon tiistaina nähdyistä turvotuksista ollut enää jälkeäkään. Syntymäpainoksi arvioitiin 3500 grammaa. Sama arvio oli kuulemma minustakin aikoinaan, mutta enpä painanut kuin 3100 grammaa syntyessäni viikoilla 40+5.

Neuvolassa käytiin sitten tänään ja kaikki vaikuttaisi olevan oikein hienosti. Paino on noussut lähtöpainosta nyt 4,6 kg, turvotusta ei ole yhtään, verenpaineet 101/72 ja hemoglobiini jopa huimat 112. Hemoglobiini on ollut yli 105 viimeksi raskausviikolla 9+1. Niin ja se sf-mitta oli 32,5 cm eli edelleen hieman keskikäyrän alapuolella mennään. Seuraava neuvolakäynti olisi jo viikon kuluttua. Tavallaan kyllä toivon, että Minion päättäisi syntyä jo tämän viikon aikana, alkaa nimittäin pikkuhiljaa käydä oma oleminen hieman hankalaksi. Etenkin nukkuessa, kun on vaikea löytää hyvää nukkumisasentoa, missä pystyisi hengittämään eikä selkään sattuisi. Puhumattakaan sitten siitä, että herään joka kerta, kun kylkeä pitäisi kääntää. Onneksi kuitenkin vielä toistaiseksi olen nukahtanut heti takaisin.

Minion, tule pian. Sinua odotetaan jo kovasti.

Ai miten niin kuukausi enää?

Eilisestä oli tasan kuukausi laskettuun aikaan. Ei tunnu siltä. Koko homma tuntuu vain kauhean utopistiselta jo pelkästään ajatuksenkin tasolla. Alkaahan tuo Minion toki jo pikkuhiljaa täyttää koko vatsan, mutta jostakin syystä ajatus ei vain konkretisoidu päässäni. Viimeistään noin kuuden viikon päästä Minion on täällä. Se tuntuu kaukaiselta, mutta on kamalan vähän.

Kulunut viikko on ollut melkoista paikasta toiseen juoksemista. On ollut näytelmäharjoituksia, pitänyt käyttää kissoja eläinlääkärissä ja olla järjestelemässä äitini viisikymppisiä. Nuo naamiaisteemaiset juhlat olivat eilen. Jossakin välissä olen ehtinyt myös jopa pestä pyykkiä sekä laittaa pinnasängyn valmiiksi.

Muiden suunnilleen samoilla viikoilla olevien oireita kun kuuntelee, tuntuu kuin laskettuun aikaan olisi paljon pidempikin aika. Supistuksia ei ole ollut sen jälkeen, kun niitä ennen joululomaa oli parina päivänä. Ja hyvin vielä eilen onnistui juhlissa polkan tanssiminen, vaikka sukulaiset olivatkin jo valmiina soittamaan hätänumeroon.