Jos tästä odottelusta jotakin positiivista pitää keksiä niin se, että pääsin torstaina katsomaan, kun siskoni kannettiin ulos lukiosta. Ja eilen pääsin myös katsomaan lukiomme wanhoja. Itselle tuli noita kumpaakin tapahtumaa katsellessa jotenkin kauhean vanha olo, vaikkei ikää ole kuin sen 21 vuotta. Penkkareista on kolme vuotta aikaa, wanhoista neljä. Wanhat tosin otin uusiksi seuraavana vuonna, tosin vain miehen roolissa. Penkkarit voisin ottaa uusiksi milloin tahansa, oli se niin upea kokemus.
Neuvolassa olen käynyt tällä viikolla jopa kahdesti. Ei niissä käynneissä mitään erityistä ole tullut esille (ja ensimmäisestä käynnistä kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa). Käyntien välillä paino oli noussut 100 grammaa ja verenpaine oli huimat 104/79. Sf-mitta pysyttelee 33 sentissä. Turvotusta on tullut jonkin verran, mistä syystä paino on viimeisen parin-kolmen viikon aikana noussut aika paljon. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Eteenpäin vain mennään päivä kerrallaan. Yritän olla positiivinen, vaikka Minion nyt ihan selkeästi on päättänyt, että "tääl on kivaa, tänne jään", eikä tahdo syntyä. Ei hänen kuitenkaan enää kovin montaa päivää tuolla anneta olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti