Laskettu aika

Tänään on Minionin laskettu aika. Kyllä, täällä ollaan edelleen yhdessä osassa. Ei, ei ole edes merkkejä siitä, että synnytys alkaisi lähiaikoina. Ellei lukuun oteta sitä, että supistuksia on ollut päivittäin kahden ja puolen viikon ajan, säännöllisinä ja epäsäännöllisinä.

Oikeastaan en loppujen lopuksi edes uskonut, että Minion tulisi ennen laskettua aikaansa. Synnytyksen ajankohta usein kuulemma periytyy ja olen itsekin syntynyt vasta lasketun ajan jälkeen.

Nyt kun ollaan päästy viikoille 40+0, alkaa olla jo jotenkin niin kyllästynyt, ettei jaksa samalla tavoin edes tarkkailla merkkejä synnytyksen alkamisesta. Saati sitten yrittää kotikonstein käynnistää synnytystä. On niitä kaiken maailman akupisteitä toki tullut paineltua, mutta eipä niistä mitään mainittavaa hyötyä ole ollut. Enkä oikeasti uskonut niidenkään toimintaan, mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Synnytys käynnistyy, kun on käynnistyäkseen. Sitten, kun lapsi on itse valmis syntymään.

En jaksa ottaa mitään stressiä asiasta, väsyttää jo muutenkin ihan tarpeeksi. Voisin edelleen mieluusti nukkua koko ajan. Perjantaina tuli käveltyä Mikkelissä kolmisen tuntia ja sen jälkeen olin ihan poikki. Nukuttua saa nykyään onneksi vähän paremmin, kun selkä ei enää kipuile niin paljoa.

Neuvolassa kävin tänään ja kaikki näytti olevan ihan kunnossa. Paino oli noussut viikossa 300 grammaa ja sf-mitta laskenut jopa 1,5 cm. Eipä tuo tosin ihmekään, kun mahakin on valahtanut alemmas, samoin kuin Minion. Eipä Minion kovin paljoa alemmas enää voi valua ilman, että lähtee syntymään.

Lasketun ajan kunniaksi kokosin pienimuotoisen kollaasin siitä, kuinka se maha onkaan kasvanut. On se jännä, kun tuntui niin kauhean isolta jo jossain viikolla 20 ja nyt kun vertaa niin onhan se ollut silloin vielä kauhean pieni...

Ennen raskautta

rv 13+4

rv 19+3

rv 24+0

rv 28+4

rv 33+5

rv 35+4

rv 38+4

rv 40+0

Se (toivottavasti) viimeinen viikko

Laskettu aika tiistaina. Seitsemän päivää. Odotusta kuitenkin voi parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) olla edessä vielä kolme viikkoa.

Järkyttävä väsymys on iskenyt. Oikeastaan se iski jo kaksi viikkoa sitten ja voisin nukkua vaikka koko ajan. Samaan aikaan en pysty nukkumaan. Vain yksi nukkuma-asento on hyvä. Jossakin vaiheessa herään, kun lonkkaa alkaa särkeä. Käännän kylkeä ja pari minuuttia myöhemmin sattuu selkään. Ei, pakko yrittää vain nukkua oikealla kyljellä, kun sitä lonkkasärkyä voi sietää edes vähän paremmin. Selälleen menosta on turha edes haaveilla, jos tahtoo hengittää.

Mieluusti lukittautuisin neljän seinän sisälle, piiloutuisin peiton alle ja olisin näkemättä ihmisiä seuraavaan kahteen vuoteen. Näytelmäharjoituksissa käyn kuitenkin kahdesti viikossa, koska en osaa olla käymättäkään ja koska tiedän niiden saavan ajatukseni edes hetkeksi muualle.

Neuvolassa kävin eilen, kun raskausviikkoja oli takana tasan 39. Kaikki on ihan kunnossa. Sf-mitta ei ollut kasvanut lainkaan viime viikosta, sillä Minion on nyt täysin kiinnittynyt, eikä pää heilunut tuolla lantiossa enää yhtään mihinkään suuntaan. Käsin kokeilemalla tämänhetkiseksi painoksi arvioitiin 3200-3300 grammaa. Seuraava käynti tiistaina. Josko nyt ei tarvitsisi enää mennä?

Tule jo

Vajaat kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Tänään olen entistä vahvemmin ollut sitä mieltä, että saisi Minion syntyä jo. Mitä pikemmin, sen parempi.

Syy tuohon toiveeseen on tasan se, etten kykene enää juurikaan liikkumaan. Tai kykenen, mutta jokainen liike sattuu. Sängystä ylös pääseminen vie ainakin viisi minuuttia, tuolilta nouseminen lähes minuutin. Minion on laskeutunut ja kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, mutta ei näemmä siitä huolimatta halua vielä tulla. Myös hengittäminen on vaikeaa, ihan missä asennossa tahansa.

Nyt voin kertoa, millaista on olla pingviini. Kävelyni muistuttaa nimittäin erehdyttävästi niiden liikkumatapaa.

Alkaahan tuo vatsakin olla jo aika iso. Eilen (rv 38+1) neuvolassa sf-mitta oli 34 cm. Viikossa tuo mitta oli hypännyt keskikäyrän alapuolelta hieman sen yläpuolelle. Painoa oli viikossa tullut lisää vain 100 grammaa ja verenpaineet pysyttelevät tuttuun tapaan matalina, 100/70. Harjoitussupistukset ovat olleet kaverina jo viikon ajan. Seuraava neuvolakäynti olisi taas viikon kuluttua, mutta harras toive jälleen kerran olisi, ettei sinne tarvitsisi mennä vaan olisin silloin jo jossakin ihan muualla.

Simba herätti minut tänä aamuna tullessaan istumaan pääni viereen ja kehrätessään suoraan korvaani. Pari minuuttia myöhemmin tuo kissavanhus kävi sitten mahani viereen nukkumaan, ihan niin kuin olisi yrittänyt suojella vatsan sisällä olevaa pienokaista. Kyllä ne kissat vaistoavat asioita. Paitsi Figaro, joka nyt vain sattuu olemaan auttamattoman tyhmä.

Sairaalakassi

Sairaalakassi alkaa pikkuhiljaa olla valmiina odottamassa lähtöä (joka toivottavasti koittaa mahdollisimman pian, alan olla jo aika kypsä tähän olotilaan). Tietysti tuolta puuttuu vielä tavaroita, joita en ole voinut pakata, kun niitä vielä tarvitsen. Mutta muuten alkaa joo pikkuhiljaa olla tavarat kasassa. Laukku on joulukuussa Tallinnasta ostettu.

Sairaalakassistani löytyy tällä hetkellä:

- sukat, villasukat ja aamutossut (varpaani palelevat helposti, sairaalassa on kylmät lattiat ja jalkani on kokoa 35, joten ehdottomasti haluan ottaa omat sukat mukaan)

- shampoo ja hoitoaine

- kosteusvoidetta

- hammasharja ja -tahna

- huulirasva

- ponnareita

- liivinsuojia

- kotiutumisvaatteet

- kantoliina

- harsoliina (sen voi sitten jossakin vaiheessa tuoda kotiin kissojen nuuskuteltavaksi, jotta saavat vähän tuntumaa vauvan tuoksuun)

- pientä evästä

Laukusta vielä puuttuu:

- kännykkä ja laturi

- kuulokkeet

- kamera

- hiusharja

- muut hygieniatarvikkeet

- omat rautalääkkeet

- neuvolakortti

Imetysliivejä en toistaiseksi omista, kun en ole sellaisia vielä uskaltanut ostaa. Siihen saakka, kun sellaiset saan hommattua, niiden virkaa toimittavat Cubukselta ostetut bandeau-malliset liivit, joista saa olkaimet irrotettua.

Puuttuukohan tuosta listasta jotakin olennaista?

Minionille on pakattu tietysti kotiutumisvaatteet, mutta ne ovat turvakaukalossa ja kulkeutuvat sairaalaan sitten vasta, kun päästään lähtemään kotiin. Vaatetta on kuulemma reilusti, mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, eikös? Sitä vaatettahan voi sitten aina vähentää, jos siltä tuntuu.

Minionin kotiutumisvaatteet:

- body, potkuhousut ja sukat

- Ruskovillan villahaalari ja kypärämyssy

- tätini neulomat villatumput ja -töppöset

- topatut tumput ja töppöset

- kaksi erilaista hattua, joista voi sitten vähän valita sään mukaan paksumman tai ohuemman

- Eisbärchenin kaukalopussi

Eipä ole enää pitkä aika odotella. Huomenna alkaa raskausviikko 38. Pikkuhiljaa voisi kyllä Minion alkaa jo ilmoitella tulostaan. Väsymys on tällä hetkellä järkyttävä, pahoinvointi on tehnyt paluun, vaikken (vielä) olekaan oksentanut ja harjoitussupistuksia on ollut torstaista asti. Mitään sen merkittävämpää ei kuitenkaan ole vielä ollut ilmassa. Käveleminen tekee kipeää.

Täysiaikainen

Tänään alkoi raskausviikko 37 eli nyt jos Minion päättäisi syntyä, hän olisi täysiaikainen. Minion ei tosin ole osoittanut minkäänlaisia haluja syntyä vielä. Mutta kukapa nyt haluaisi tällaisiin pakkasiin syntyäkään tuolta kohdun lämmöstä?

Perjantaina kävin Mikkelissä lääkärillä synnytystapa-arviossa ja ainakaan nyt näillä näkymin ei olla menossa sektioon. Eihän sitä tietenkään tiedä, mitä tapahtuu, kun tulee tosipaikka eteen. Minionin painoarvio oli 2800 grammaa, eikä viime viikon tiistaina nähdyistä turvotuksista ollut enää jälkeäkään. Syntymäpainoksi arvioitiin 3500 grammaa. Sama arvio oli kuulemma minustakin aikoinaan, mutta enpä painanut kuin 3100 grammaa syntyessäni viikoilla 40+5.

Neuvolassa käytiin sitten tänään ja kaikki vaikuttaisi olevan oikein hienosti. Paino on noussut lähtöpainosta nyt 4,6 kg, turvotusta ei ole yhtään, verenpaineet 101/72 ja hemoglobiini jopa huimat 112. Hemoglobiini on ollut yli 105 viimeksi raskausviikolla 9+1. Niin ja se sf-mitta oli 32,5 cm eli edelleen hieman keskikäyrän alapuolella mennään. Seuraava neuvolakäynti olisi jo viikon kuluttua. Tavallaan kyllä toivon, että Minion päättäisi syntyä jo tämän viikon aikana, alkaa nimittäin pikkuhiljaa käydä oma oleminen hieman hankalaksi. Etenkin nukkuessa, kun on vaikea löytää hyvää nukkumisasentoa, missä pystyisi hengittämään eikä selkään sattuisi. Puhumattakaan sitten siitä, että herään joka kerta, kun kylkeä pitäisi kääntää. Onneksi kuitenkin vielä toistaiseksi olen nukahtanut heti takaisin.

Minion, tule pian. Sinua odotetaan jo kovasti.

Ai miten niin kuukausi enää?

Eilisestä oli tasan kuukausi laskettuun aikaan. Ei tunnu siltä. Koko homma tuntuu vain kauhean utopistiselta jo pelkästään ajatuksenkin tasolla. Alkaahan tuo Minion toki jo pikkuhiljaa täyttää koko vatsan, mutta jostakin syystä ajatus ei vain konkretisoidu päässäni. Viimeistään noin kuuden viikon päästä Minion on täällä. Se tuntuu kaukaiselta, mutta on kamalan vähän.

Kulunut viikko on ollut melkoista paikasta toiseen juoksemista. On ollut näytelmäharjoituksia, pitänyt käyttää kissoja eläinlääkärissä ja olla järjestelemässä äitini viisikymppisiä. Nuo naamiaisteemaiset juhlat olivat eilen. Jossakin välissä olen ehtinyt myös jopa pestä pyykkiä sekä laittaa pinnasängyn valmiiksi.

Muiden suunnilleen samoilla viikoilla olevien oireita kun kuuntelee, tuntuu kuin laskettuun aikaan olisi paljon pidempikin aika. Supistuksia ei ole ollut sen jälkeen, kun niitä ennen joululomaa oli parina päivänä. Ja hyvin vielä eilen onnistui juhlissa polkan tanssiminen, vaikka sukulaiset olivatkin jo valmiina soittamaan hätänumeroon.

Ohi on

Puolentoista vuoden työrupeama lukiolla päättyi tänään puolenpäivän aikaan. Alkoi joululoma. Joululomalta jään suoraan äitiyslomalle. Äitiyslomalta vanhempainvapaille. Vanhempainvapailta mitä luultavimmin hoitovapaalle. Minä en enää palaa tuohon työhön. On kai ihan oikeutettua olla onnellinen tässä vaiheessa.

Viime kuukaudet ovat olleet henkisesti ja fyysisesti aika rankkoja, vaikka työ suurimmalta osin istumatyötä onkin. Ensin oli pahoinvoinnit, jotka päättyivät vasta lokakuussa. Sitten tuli anemia, sitten selkäkivut ja viime viikolla harjoitussupistukset. Väsymys on vaivannut koko syksyn. Mutta minä olen jaksanut käydä töissä ja olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Minä jaksoin loppuun saakka. Nyt voin hyvillä mielin jäädä lomalle.

Neuvolassakin on tullut taas käytyä (rv 32+0). Tästä eteenpäin käynkin siellä sitten parin viikon välein. Neljän viikon päähän on varattuna aika synnytystapa-arvioon. Huomenna on synnytysvalmennus Mikkelissä.

Mutta mitä neuvolassa? No, verenpaineet ja hemoglobiini jatkavat tuttua linjaansa eli ovat edelleen alhaiset. Verenpaine oli 94/59 ja hemoglobiini 101. Paino nousee tasaisesti ja nyt ollaan jopa 3,2 kg lähtöpainon yläpuolella. En ole koskaan painanut näin paljoa ja se ehkä vähän ahdistaa, mutta tiedän kyllä, että painonnousu kuuluu asiaan. Sikiön sykkeet olivat 145 ja majaili tuolla ylösalaisin. Sf-mitta oli 28 cm eli hieman keskikäyrän alapuolella mennään.

Kulunut viikko on vietetty mitä suurimmalta osin uudessa kodissa. Diego on päässyt siellä jo pari yötä viettämään, Figaro on vielä toistaiseksi vanhemmillani. Ajatus on, että Diego ensin toisi omaa hajuaan asuntoon, jolloin Figaron sopeutuminen ei ehkä olisi niin hankalaa. On tuo Diegonkin sopeutuminen tosin hieman hankalaa ollut. Kun olen itse kotona, ei ole enää mitään ongelmaa, mutta kun olen poissa, Diego piilottelee kylpyhuoneen nurkassa. Mutta eiköhän se siitä, kunhan paikka tulee tutuksi.

Ja nyt joululomalle. Siskoni menee vielä illalla lukion joulujuhlaan, mutta itse en taida jaksaa sinne vaivautua, kun väsyttää jo nyt.

Viimeinen kolmannes

Oikeastaan tämä taisi alkaa jo maanantaina, kun laskettuun aikaan oli enää tasan kolme kuukautta. Aika alkaa pikkuhiljaa käydä vähiin. Viikkoja on takana 27 ja rapiat päälle. Töitä on jäljellä enää 25 päivää. Aika on mennyt todella nopeaan, mikä on kyllä kaikkea muuta kuin huono asia. Kohtahan on jo joulu. Joululoman jälkeen alkaa äitiysloma. Sitten alkaakin olla h-hetki jo käsillä.

Neuvolassakin on tullut jälleen käytyä (rv 27+1) ja kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Hemoglobiini on vihdoin ja viimein lähtenyt nousuun ja oli jopa huimat 105. Verenpaineet pysyttelevät tuttuun tapaan matalina ja olivat 98/70. Sf-mitta oli 24,5 cm, joten keskikäyrällä tiukasti edelleen pysytellään. Niin ja nouseehan se painokin pikkuhiljaa, ollaan jo huimat 1,7 kg lähtöpainon yläpuolella! Kyllä tässä edistystä on tapahtunut, hitaasti mutta varmasti. Oksentelukin on tosissaan nyt tainnut jättää minut rauhaan (*koputtaa puuta*). Sydänääniä ei muuten neuvolassa meinattu saada kuuluviin, kun Minionilla oli taas vaihteeksi vauhti päällä ja lähti aina karkuun, kun johonkin kohtaan tökättiin.