Vajaat kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Tänään olen entistä vahvemmin ollut sitä mieltä, että saisi Minion syntyä jo. Mitä pikemmin, sen parempi.
Syy tuohon toiveeseen on tasan se, etten kykene enää juurikaan liikkumaan. Tai kykenen, mutta jokainen liike sattuu. Sängystä ylös pääseminen vie ainakin viisi minuuttia, tuolilta nouseminen lähes minuutin. Minion on laskeutunut ja kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, mutta ei näemmä siitä huolimatta halua vielä tulla. Myös hengittäminen on vaikeaa, ihan missä asennossa tahansa.
Nyt voin kertoa, millaista on olla pingviini. Kävelyni muistuttaa nimittäin erehdyttävästi niiden liikkumatapaa.
Alkaahan tuo vatsakin olla jo aika iso. Eilen (rv 38+1) neuvolassa sf-mitta oli 34 cm. Viikossa tuo mitta oli hypännyt keskikäyrän alapuolelta hieman sen yläpuolelle. Painoa oli viikossa tullut lisää vain 100 grammaa ja verenpaineet pysyttelevät tuttuun tapaan matalina, 100/70. Harjoitussupistukset ovat olleet kaverina jo viikon ajan. Seuraava neuvolakäynti olisi taas viikon kuluttua, mutta harras toive jälleen kerran olisi, ettei sinne tarvitsisi mennä vaan olisin silloin jo jossakin ihan muualla.
Simba herätti minut tänä aamuna tullessaan istumaan pääni viereen ja kehrätessään suoraan korvaani. Pari minuuttia myöhemmin tuo kissavanhus kävi sitten mahani viereen nukkumaan, ihan niin kuin olisi yrittänyt suojella vatsan sisällä olevaa pienokaista. Kyllä ne kissat vaistoavat asioita. Paitsi Figaro, joka nyt vain sattuu olemaan auttamattoman tyhmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti