Vauvanvaatteita 90-luvulta

Olen kyllä aika vahvasti sitä mieltä, että minun lapsuudessani 90-luvulla oli tarjolla paljon kivemman näköisiä vaatteita vauvoille kuin nykyään. Nyt jos menee kauppaan niin löytää lähinnä vain hyvin neutraaleja sävyjä vaatteissa, tai sitten sitä perus pinkkiä ja vaaleansinistä. Itse en näe tätä kovinkaan mielekkäänä vaan koen ennemminkin tylsänä. Vaikka ovathan oikeastaan kaikki vauvanvaatteet suloisia, sitä en lähde kieltämään. Minä vain tahdon jotakin persoonallisempaa, mutta kyllä ne pinkki ja vaaleansininenkin kelpaavat.

Olen minä ihan muutamat vaatteet kaupasta uutena ostanut, mutta muutoin vain kierrellyt kirppiksiä ja kierrätyskeskuksia. Ja mikä tärkeintä - penkonut läpi laatikon, mikä on täynnä minun ja siskoni vanhoja vaatteita. Näitä kyseisiä vaatteita tullaan ihan varmasti näkemään lapseni päällä, koska tykkään tykkään tykkään. Miksei nykyään enää tehdä tällaisia vaatteita? Tai sitten olen vain huono etsimään.

Nyt kun tulokas kovasti näyttää tytöltä, pääsen myös jossakin vaiheessa pukemaan hänet pukuun, millä on minulle itselleni suuri merkitys. Minun vanhaan kansallispukuuni. Kansallispukuun, joka teetettiin ihan vain minua varten vuonna 1994, Mäntyharjun Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlaan. Edellisen kerran pukua on 90-luvun lopulla käyttänyt siskoni. Nyt, monen vuoden tauon jälkeen, puvulle on tulossa uusi käyttäjä.

Mitä sanoikaan rakenneultra?

Tänään käytiin siis rakenneultrassa Mikkelissä. Monille rakenneultra on vasta toinen ultraäänitutkimus raskauden aikana. Olen kai aika onnekkaassa asemassa, sillä minulle ultrauskerta oli jo seitsemäs. Kaksi ensimmäistä kertaa jouduin ultraan pahoinvoinnin vuoksi, ensin Mäntyharjulla ja seuraavalla viikolla Mikkelissä joutuessani sairaalaan. Olemme täällä Mäntyharjulla myös aika onnekkaassa asemassa, kun meillä on ultrausvälineet ihan neuvolassa. Neuvolassa onkin ultrattu kahdesti ja sitten neuvolalääkäri ultrasi kaksi viikkoa sitten. Ja sitten oli tietysti se np-ultra, joka kuuluu kaikille.

Rakenneultra tehdään raskauden puolivälin paikkeilla. Sen tarkoituksena on selvittää, että sikiöllä on rakenteellisesti kaikki kohdillaan. Sikiö mitataan ja annetaan painoarvio. Jos hyvin käy, ultraaja saattaa saada selville myös sikiön sukupuolen. Tärkein painoarvo on kuitenkin tutkia sikiön rakennetta.

Kuun lapsella oli kaikki hyvin, painoarvioksi annettiin 312 grammaa. Kaikki rakenteet kunnossa ja jossakin vaiheessa selkärankaa tutkiessaan kätilö kysyi, tahdonko tietää sukupuolen. Vastasin myöntävästi. Jonkin aikaa kätilö käänteli ultraa, mittasi reisiluun ja sitten koitti hetki. Kyllä sen kuulemma aika varmaksi voi nyt sanoa, on enää olemassa hyvin pieni mahdollisuus, että tuosta muuttuisi.

tättädää

tättädää

"Kyllä tää on tyttö."

Mummon ennustus kävi toteen. Kaikkien muiden ennustukset kävivät toteen. Oireet ja kaikki viittasivat tähän, mutta eihän niistä koskaan voi olla varma. Viiden vuoden aikana suvussamme on syntynyt yhdeksän poikaa. Ajattelin, että voihan se olla niinkin, että minä vain asetun jonon jatkoksi. Mutta ei. Niin kuin aina, minä asetun poikkiteloin. Kun kaikki muut saavat poikia, enhän minä tietenkään saa. Kumpi tahansa olisi kuitenkin ollut minulle yhtä tervetullut.

Onnellinen. Minä olen onnellinen. Meillä on kaikki hyvin.

Niin se hyperemeesi

Luulin jo päässeeni oksentelusta eroon. Turha toivo. Olen puolivälissä raskautta ja oksennan edelleen, tosin enää vain muutaman kerran viikossa. Kaksi viikkoa sainkin olla rauhassa ja kärsiä pelkästä lievästä pahoinvoinnista. Se oli yhtä juhlaa sen jälkeen, kun oli oksentanut kaksi kuukautta joka päivä.

Tätä ei ihan oikeasti ymmärrä, ellei ole itse kokenut. Ei tässä auta positiiviset ajatukset, säännölliset ruokailut tai mitkään muutkaan. Hyperemeesiin ei ole parannuskeinoa. Ainoa, mikä auttaa on vain se, että odottaa, milloin tämä loppuu. Yleensä iltaisin on jo huomattavasti parempi olo. Voisin sanoa siis kärsiväni siitä kuuluisasta aamupahoinvoinnista. Olen kuitenkin aika onnellinen, että olo on huomattavasti helpottanut siitä, mitä oli vielä muutamia viikkoja takaperin.

Kahden kuukauden ajan tämä raskauspahoinvointi oli kuin jatkuva vatsatauti. Kun miettii, millaista olisi sairastaa vatsatautia kaksi kuukautta putkeen, ei kauheasti naurata. Kun vesikään ei pysy sisällä. Kun oksennat kaksikymmentä kertaa päivässä. Kun kehosi kuivuu nestehukan vuoksi. Kun et jaksa kunnolla kävellä edes muutaman metrin matkaa. Kun et todellakaan pysty käymään kaupassa tai tekemään yhtään mitään muutakaan. Kun painosi laskee 41,5 kiloon. Kun ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin lähteä sairaalaan tiputukseen.

Voimakaskaan oksentelu ei ole vaarallista sikiölle, mutta äidille se voi aiheuttaa komplikaatioita kuten elimistön kuivumista, painonlaskua, vitamiininpuutoksia, elektrolyytti- ja happoemästasapainon muutoksia, maksan toimintahäiriön, ruokatorven tulehduksen tai hampaiden kiillevaurioita. [lähde]

Hyperemeesissä oireet alkavat tavanomaisena raskauspahoinvointina, mutta parin viikon kuluessa oksentelukohtaukset tihenevät ja jatkuva yökkääminen aiheuttaa myös ylävatsakipua. Oksennuksessa voi näkyä veriviiruja. Jos mikään ruoka tai juoma ei pysy sisällä, paino voi laskea ja potilas kuivuu. Tila on helppo tunnistaa tyypillisistä oireista. Painoa on syytä seurata. Hyperemeesi-tilanteessa pahoinvointi johtaa kuivumiseen ja yli 5% painonlaskuun. [lähde]

Painoni laski yli kahdeksan prosenttia. Painoindeksi ennen raskautta oli 19, pahimmassa vaiheessa 17 (mikä on siis ihan normaalia alhaisemman painon ja merkittävän alipainon rajoilla). Ja tämä ei todellakaan ole johtunut omasta saamattomuudesta tai laiskuudesta tai pessimistisyydestä tai mistään. Hyperemeesille ei ole syytä, jotkut vain saavat sen ja toiset onnekkaat välttyvät siltä. Jotkut voittaa lotossa ja toiset ei. Sitähän se on, elämä nimittäin.

Mutta... Joidenkin tutkimusten mukaan voimakkaasta pahoinvoinnista kärsivillä on pienempi keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riski. Suosittelen lukemaan tämän vau.fi:n jutun hyperemeesistä.

Yritän nyt kuitenkin parhaani mukaan mennä eteenpäin hyvillä mielin. Pahin hyperemeesin vaihe on selätetty. Olen tuntenut pienen liikkuvan jo kolmen ja puolen viikon ajan. Olen raskauden puolivälissä ja keskiviikkona on edessä rakenneultra. Ja loppuuhan tämä pahoinvointi sitten viimeistään helmikuussa. Näillä mennään, mitä on annettu. Toisinaan vain ärsyttää, kun ihmiset vähättelevät pahoinvointiani. "Raskaus ei ole sairaus, kyllä se siitä, kun otat vähän reippaamman asenteen." Juu, raskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on. Toiset siitä kärsivät joutuvat viettämään huomattavan ajan raskaudestaan sairaalassa tiputuksessa ja oksentavat vielä synnytyssalissakin. Minä onneksi selvisin vain neljän päivän sairaalareissulla.

Ettei lentoon pääse enää lasienkeli

"Tarinat on vain sanoja tuulessa,

lohdutus lopun aamuna.

Jokainen yksinäisyytensä

voi poistaa sanan valolla.

Sä kerroit tarun linnusta,

jol' on sydämellään koko maailma.

Se nostaa heikot siivilleen

ja kantaa ylös kirkkauteen.

Ei selässänsä pelätä

tarvitse, sillä siivillä

se kyllä kantaa varoen

ja kotiin vie."

- Nuorallatanssija, Indica

Eilen pääsin aivan liian pitkän tauon jälkeen yhden suosikkiharrastukseni pariin - nimittäin maskeeraamisen. Edelliset maskeeraukset taitavat sijoittua viime keväälle Lumikuningattaren näytösten aikoihin. Sen jälkeen ei paljoa innostanut, kun kyllästyin tekemään itselleni niin suuritöistä maskeerausta useamapana päivänä. Maskeeraus ja hiusten laitto vei silloin yhteensä puolesta tunnista tuntiin. Enkä yleensä ottaen jaksa ikinä tehdä samaa maskeerausta kovin montaa kertaa peräkkäin.

Eilen oli raskausviikko 18+4, eikä noista kuvista välttämättä huomaa yhtään mitään. Tai ainakaan oma silmäni ei huomaa. Tai ainakaan sitä, että reilun viikon kuluttua ollaan jo puolivälissä. Mutta oli kyllä ihana päästä taas harjoittelemaan hieman maskeerausta, vaikkei tämä nyt ollutkaan mikään kauhean vaativa juttu. Maskin tekoon meni noin kymmenen minuuttia, kuvaukseen noin vartti.

Olen aina tykännyt olla kuvattavana, mutta oikeastaan en sitten tykkää, jos kuvien takana ei ole mitään ideaa. Siksi yritän aina kehitellä kuvieni taustalle jonkin tarinan. Ei sillä väliä, aukeaako se kenellekään muulle kuin itselleni, kunhan se vain on olemassa, sillä jos minä jotakin olen niin tarinankertoja.

Kuvaamisesta kaikki kunnia ja kiitokset omalle luottokuvaajalleni, eli siskolleni.

"Pysy paikallasi hiljaa,

silloin kaunis oot, lasienkeli.

Pidä suusi kiinni,

sillä koskaan totta eivät ole sanasi.

Sinun läpi nään, kun suunnittelet,

kuinka avaat siipesi.

Siksi vahdin, ettei lentoon pääse

enää lasienkeli."

- Lasienkeli, Indica

Ennustuksia ja uskomuksia lapsen sukupuolesta

Jo ennen raskautta sanoin, ettei minulle todellakaan ole väliä lasteni sukupuolella. Alusta saakka minusta on kuitenkin tuntunut siltä, että tulokas olisi tyttö. Nyt en ole enää ihan varma tuntemuksistani. Pikkuhiljaa on mieleen hiipinyt tunne, että voisihan tulokas ihan yhtä hyvin olla myös poika. Suvussamme on viiden vuoden aikana syntynyt vain poikia. Sitä ennen syntyi viiden vuoden ajan vain tyttöjä. Kuinka suuri on siis todennäköisyys, että minä jatkan tätä poikalinjaa? Suomessa syntyy noin 105 poikalasta sataa tyttöä kohden.

Mutta ehkä minä teen poikkeuksen niin kuin aina ennenkin. Ehkä minä katkaisen yhdentoista pojan ketjun ja saankin tytön. Mummoni oli jo keväällä tietävinään, että suvun seuraava tyttölapsi syntyy minulle. Tyttöä ovat muutkin minulle ennustaneet. Itselläni on vain epäilyksiä. Kyllä lapsi voi ihan yhtä hyvin olla poika.

Netissä on monia testejä, joiden perusteella voi arvailla syntymättömän lapsen sukupuolta. Itsekin olen näitä ihan vain huvikseni tehnyt eri sivustoilla ja ajattelin nyt jakaa muutamia tuloksia.

Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan tulossa olisi poika. Tosin en kyllä tuohon menisi ihan heti luottamaan, sillä hetken leikittyäni tuolla testillä, huomasin, että sen perusteella myös minun olisi pitänyt olla poika.

Vau.fi:n testi antaa tulokseksi tyttöä.

Lisäksi on monia asioita, joista uskotaan voivan päätellä tulevan lapsen sukupuolen, alla muutama näistä. Punaiset meinaavat tyttöä, siniset poikaa.

Pahoinvointia ja oksentelua/Suhteellisen hyvä olo
- Rajun pahoinvoinnin sanotaan olevan tyttöraskauden merkki, vähäisen tai olemattoman pahoinvoinnin puolestaan viittaavan poikaraskauteen. Vau.fi:n sivuilla myös sanotaan "jos odottaja joutuu raskauspahoinvoinnin takia vähintään kolmeksi päiväksi sairaalaan, hänellä on 80 prosenttia suurempi mahdollisuus saada tyttö kuin äidillä, joka ei kärsi vakavasta raskauspahoinvoinnista". Minähän olin sairaalassa rajun pahoinvoinnin vuoksi neljä päivää.

Iho huonossa kunnossa/Iho hyvässä kunnossa
- Uskomuksen mukaan tyttö vie äidiltään kauneuden. Minulla iho ei sentään ole alkanut kukkimaan, mutta on kyllä ihan järkyttävän kuiva.

Ei linea negraa tai linea negra loppuu napaan/Koko mahan linea negra

Korkeat sykkeet/Matalat sykkeet
- Jos sikiön syke on yli 140, sen sanotaan merkitsevän tyttöraskautta, jos taas alle niin poikaraskautta. Meillä syke oli kolmisen viikkoa sitten 150.
Lantio leviää/Lantio pysyy samanlaisena
Migreeni/Ei migreeniä
Närästää/Ei närästystä
Rinnoissa ei juuri muutosta/Rinnoissa suuri muutos

Makeanhimo/Happamat ja suolaiset
- Sanonta kuuluu "Makea tyttö, suolainen poika". Makeaa onkin tullut syötyä ehkä hieman liikaakin, mutta kun tekee vain niin kauheasti mieli...

Tyttöolo/Poikaolo
- Äidin intuitio osuu kuulemma aika usein oikeaan. Laitoin tuon nyt tyttöolon puolelle, kun sellainen olo minulla kuitenkin oli miltei neljän kuukauden ajan.

Kahdeksan kymmenestä menisi minulla tyttöpuolelle, joten myös näiden mukaan olisin todennäköisemmin saamassa tytön.

Miksi sitten ylipäätään mietin tällaisia asioita? Minusta on vain kiva arvuutella, kumpaa sukupuolta lapseni mahdollisesti olisi. Minulla on huomenna edessä neuvolalääkäri, jossa se saattaa hyvällä tuurilla selvitä. Jos ei niin sitten parin viikon kuluttua rakenneultrassa, vaikka eihän se tietenkään koskaan ole 100-prosenttisen varmaa. Neuvolan terveydenhoitaja olisi kuulemma jo viime viikolla ultratessaan voinut antaa veikkausta sukupuolesta, mutta kaveri piti jalkansa niin tiukasti ristissä, ettei varmasti nähdä. Kyllä minä tahtoisin etukäteen tietää, onko tulossa tyttö vai poika (voisi sitten heittää ne kaikkein tyttömäisimmät minun ja siskoni vanhat vaatteet pois tilaa viemästä). Ja jos tulossa on poika niin sitten voin nauraa kaikille niille, jotka tyttöä minulle ennustivat - sekä tietysti omille tyttöfiiliksilleni, että menipäs pieleen.

Totuushan on, että tulee sieltä kumpi tahansa, on hän aivan yhtä rakastettu. Ei sillä sukupuolella oikeasti ole väliä, kunhan vain pieni syntyisi (näin kliseisesti sanottuna) elossa ja terveenä.

Kehonkuva ja vatsan kasvu

Mainittakoon näin heti alkuun, että olen aina ollut pienikokoinen, jo ala-asteelta lähtien aina se luokan pienin. Eikä se ole vuosien varrella miksikään muuttunut. Pituutta minulla on 155 senttiä ja painoa ennen raskautta juuri sen verran, että oltiin normaalipainon rajoissa eikä kallistuttu lievän alipainon puolelle. Ensimmäisen kolmen raskauskuukauden aikana tosin siitäkin pudottiin se viisi ja puoli kiloa pahoinvoinnin ja oksentelun vuoksi.

Nuorempana olin kuitenkin kaikkea muuta kuin sinut kroppani kanssa. Kaikillahan näitä ongelmia varmasti jossakin vaiheessa on. Jotenkin en vain osannut nähdä itseäni pienenä ja hoikkana, aivoni väittivät muuta. Aivoni käskivät minun muuttua laihemmaksi, yhtä laihaksi kuin vielä 13-vuotiaana.

Onnekseni lopetin sellaisten kuuntelemisen ja aloin suoraan sanottuna halveksia nykyajan langanlaihaa kauneusihannetta. Nyt vuosia myöhemmin, kun katson kuvia 11-13-vuotiaasta itsestäni, minua oikeasti hirvittää, millainen luuranko olen joskus ollut. Painoni ei vain noussut samaan tahtiin kuin kasvoin pituutta. Lisäksi silloin harrastin liikuntaa vielä suhteellisen aktiivisesti, tanssin ja talvisin hiihdin melko paljon.

Vuosien myötä olen alkanut olla enemmän sinut itseni kanssa, kaikkein suurin muutos on tapahtunut lukion jälkeen. Olen alkanut nähdä itseni sellaisena kuin oikeasti olen, pienenä ja hoikkana.

Asiaan on nyt raskauden myötä kuitenkin tullut muutos. Vatsa on alkanut kasvaa. Suoraan sanottuna se ei ole ahdistanut ollenkaan, vaikka välillä tuntuu, että vatsan kohdalla on jo ihan järkyttävä pallo. Oikeastaan olen (vielä) aika iloinen vatsan kasvamisesta. Se ei ole vielä kovin suuri, eikä hankaloita liikkumista. On tosin aika epätodennäköistä, että minulle koskaan edes tulisi kovin suurta vatsaa. Ainakaan siinä tapauksessa, jos lapsi perii minun geenini koon suhteen.

Kaksi ylintä kuvaa on otettu toukokuussa, vappuna ja äitienpäivänä. Laitoin ne nyt tuohon vertailun vuoksi, saa jonkin verran osviittaa siitä, millainen oli lähtötilanne. Noin kuukausi ylimmän kuvan ottamisen jälkeen tein positiivisen raskaustestin.

Rv 13+4

Rv 14+4

Rv 17+0

Kaunistelematon totuus raskauspahoinvoinnista

Ja muistakin raskausoireista.

Ennen kuin on itse raskauden kokenut, ei voi koskaan tietää, millaista se on - ellei sitten ole aivan läheltä jonkun toisen ihmisen raskautta seurannut. Mutta omakohtaista tietoa ei ole, jokainen raskaus on erilainen. Minäkin kuvittelin sinisilmäisyyksissäni, että raskausaika on ihan kivaa ja mukavaa aikaa. En ole vielä keksinyt, missä vaiheessa tästä kuuluisi nauttia, mutta toivoisin senkin ajan vielä joku päivä koittavan.

Hyperemesis gravidarum eli voimakas raskaudenaikainen pahoinvointi kiusaa noin prosenttia raskaana olevista naisista. Harmikseni satuin kuulumaan juuri tuohon vähemmistöön. Sain diagnoosin juhannuksen jälkeen.

Minulla pahoinvointi alkoi jo puolisentoista viikkoa ennen kuin sain edes positiivisen tuloksen raskaustestistä, oksentelu alkoi pari viikkoa testin tekemisen jälkeen. Siitä viikon verran eteenpäin ja jouduin kolmeksi viikoksi sairaslomalle, vielä viikko ja jouduin neljäksi päiväksi sairaalaan tiputukseen.

Pahimmillaan tuo pahoinvointi oli nimenomaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Sairaalassa mikään, mitä söin, ei pysynyt sisällä. Olin koko ajan nesteytyksessä ja sain pahoinvointilääkettä (sekä suonensisäisesti, piikillä että tablettina), mutta ne eivät auttaneet. Saatoin oksentaa sen parikymmentä kertaa päivässä.

Kyseessä oli vieläpä kesäteatterin ensi-iltaviikko. Maanantaina jouduin sairaalaan, seuraavana sunnuntaina olisi pitänyt olla ensi-ilta. Keskiviikkona minulle sanottiin olevan ihme, jos pystyisin esiintymään sunnuntaina. Onneksi minä olen ihmeellinen.

Pääsin sairaalasta pois torstaina iltapäivällä, enkä sen jälkeen oksentanut kolmeen päivään. Esiintymässä olin täysillä jo perjantain kenraalissa. Olen aika vahvasti sitä mieltä, että sairaalan ilma sai minut voimaan pahoin, sillä siellä oloni oli kaikkein pahimmillaan. Kun kävelin sairaalasta ulos, olo parani huomattavasti jo siitä hyvästä. Siskollani oli aikoinaan samaa ongelmaa sairaalassa ollessaan.

Minulla hyperemeesi esiintyi onneksi suhteellisen lievänä ja siitä olen onnellinen. Olen lukenut ja kuullut kauhutarinoita ihmisistä, jotka ovat siitä kärsineet puoli vuotta tai jopa koko raskausajan. Minä oksensin päivittäin vain kahden kuukauden ajan (lukuunottamatta sitä kolmen päivän jaksoa sairaalasta päästyäni). Heinäkuun loppupuolella oma pahoinvointini alkoi vihdoin lieventyä ja elokuun puolivälissä painokin pikkuhiljaa nousta.

Kaiken kaikkiaan oksentelun seurauksena painoni putosi viisi ja puoli kiloa. Mikä ei ole hyvä asia, jos jo valmiiksi sattuu keikkumaan normaalipainon ja lievän alipainon rajoilla. Pahimmillaan, vain kolme viikkoa sitten, painoin 41,5 kiloa, pituutta minulla on 155 senttiä.

Tänään minulla tulee täyteen kuusi päivää oksentamatta, mikä on tähänastinen "ennätys". Paha olo minulla on päivittäin ja joka aamu pelkään aamupalan tulevan ylös. Vajaan viikon ajan olen onnistunut nyt siltä välttymään ja toivoisin kovasti välttyväni myös jatkossa.

Nyt kun tuosta kaikkein hankalimmasta oireesta on puhuttu liikaa tarpeeksi, voitaisiin jotain mainita niistä muistakin oireista.

Kohdun kasvuun liittyvät kivut, nipistelyt ja vihlonnat, jotka ovat toisinaan ei-niin-mukavia ja välillä ihan oikeasti sattuvat, kun kovasti vihlaisee. Menevät onneksi yleensä ohitse yhtä nopeasti kuin tulevatkin.

Selkä- ja lonkkakivut. Näitä esiintyi etenkin kesäteatterin viimeisten näytösten aikaan, tanssiminen niitä suurimmalta osin kai aiheutti, mutta piti purra vain hammasta ja hymyillä nätisti. Tällä hetkellä tavaroiden nostelu ja kyykkiminen rasittavat selkää, pitkät kävelymatkat puolestaan kipeyttävät lonkat.

Jatkuva väsymys. Alkuraskaudessa ihan normaalia, tällä hetkellä johtuu minulla raskaudenaikaisesta anemiasta. Hemoglobiinini oli pari viikkoa sitten 95.

Herkistynyt haju- ja makuaisti. Ei kiva, ei sitten yhtään. Hajuaistin herkistyminen on minulla osittain myös yhteydessä pahoinvointiin, sillä jotkut hajut vain tuovat todella huonon olon. Kovin mausteista ruokaa en pysty syömään.

Huimauskohtaukset, kun nousee nopeasti ylös. Minun kohdallani johtuu vain ja ainoastaan todella alhaisesta verenpaineesta, pari viikkoa sitten oli 85/60.

On niitä ihan kivojakin oireita olemassa, mutta niitä ei aina muista, kun noita ei-niin-kivoja oireita on omasta mielestä ihan liikaa.

Hiusten kunto. Hiukseni ovat oikeasti todella hyvässä kunnossa, paksut ja vahvat kuin mitkä. Likaantuvat ne tosin normaalia nopeammin, mutta se on pikkuvika.

Vahvat kynnet. Kynteni eivät ole koskaan voineet yhtä hyvin. Aina ennen ne ovat alkaneet lohkeilla kasvaessaan vähänkin pidemmiksi, nyt ei ole merkkiäkään lohkeilusta, liuskoittumisesta tai muustakaan. Kerrankin hyvä syy lakata kynsiä.

Onhan noita oireita vaikka millä mitalla, muttei kaikkia aina jaksa muistaa/luetella. Nuo yllä luetellut ovat kuitenkin sellaisia, jotka ovat läsnä ihan jokapäiväisessä elämässä. Kaikesta huolimatta minulla on nyt viime aikoina ollut kumman rauhallinen ja levollinen olo ja olen nauttinut täysin siemauksin loppukesän viimeisistä päivistä. Huomenna onkin sitten jo syyskuu ja viikon kuluttua enää viisi kuukautta laskettuun aikaan.