"Suljetaan suut,
nyökätään.
Menneet on menneet,
vain hetki tää on tärkeää.
Jätetään vaan taa,
ei palata koskaan.
Mennään sivuun katsomaan,
kun valhe perii maan."
Lääkkeiden käyttöä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää raskausaikana, eritoten ensimmäisellä kolmanneksella, jolloin sikiön elimet kehittyvät. Aina ei vain ole mahdollista pärjätä ilman lääkkeitä. Esimerkiksi hoitamaton masennus voi olla lääkehoitoa pahempi riski sikiölle. [linkki]
Itselläni oli tilanne, etten vain voinut lopettaa lääkkeiden käyttöä kuin seinään. Vakituista lääkitystä ei lopeteta noin vain. Olin 17-vuotias, kun sain diagnoosini ja SSRI-lääkkeet, joten kolme ja puoli vuotta niitä tuli otettua, vaikkei viimeisen vuoden aikana olisi edes tarvinnut. Suoraan sanottuna vain pelkäsin vieroitusoireita, jotka olivat kamalat jo silloin, jos olin yhdenkin päivän ilman lääkkeitä.
Keskustelin asiasta oman hoitajani kanssa heti raskauden tultua ilmi ja hän näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi lopettaa lääkityksen hiljalleen. Olin samaa mieltä. Vähensin annostusta heti seuraavana päivänä kymmenestä viiteen milligrammaan ja seuraavalla viikolla otin noita puolikkaita tabletteja enää joka toinen päivä.
Enempää en ehtinyt, kun sain ilokseni päivittäisen oksentelun. Tietysti oksensin myös lääkkeet pois. Jos jotakin positiivista on hyperemeesistä sanottava niin se on juurikin tuo - sen ansiosta sain lopetettua lääkityksen, jonka lopettamista jo etukäteen pelkäsin. Lääkkeen lopettamisen jälkeen olin toki huomattavasti itkuisempi, väsyneempi ja alakuloisempi, mutta olisin ollut sitä varmasti muutoinkin, kun mikään ei pysynyt sisällä.
Tietyllä asteella mielenterveysongelmat tulevat varmasti pysymään osana minua koko elämäni ajan. Minä olen kuitenkin oppinut elämään niiden kanssa, eivätkä ne millään tapaa enää haittaa päivittäistä toimintaani. Minä pärjään ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin. Tulevaisuudelta toivon, etten enää koskaan joudu aloittamaan tuota lääkitystä uudelleen. Ei siitä toki haittaa ole ollut, mutta siitä on aivan liian vaikea päästä eroon. Tällä hetkellä minulle riittää se, että käyn hoitajani luona juttelemassa joka toinen viikko. Puhuminen on koko ajan ollut minulle se kaikkein tärkein ja merkittävin hoitomuoto.
Olen kirjoittanut sairaudestani ja sen taustoista keväällä 2014 toisessa blogissani. Kyseinen postaus on luettavissa tästä.
"Take the pill that keeps you quiet.
Take the pill that keeps you blind.
Take the pill that wipes your memory.
Take the pill that's fucking with your mind.
That's all you have to lose..."
