Joulun aikaan

Joulu meni suhteellisen rauhassa. Ainakin aatto. Joulupäivänä mentiin sukulaisten luo ja siellä saa vain haaveilla rauhasta. Tämä suku kun on tunnetusti erittäin kovaääninen - kaikki puhuvat huutavat yhtä aikaa, eikä kukaan kuuntele, mitä toisella on asiaa.

Mutta ihan kivasti meni joulun aika. Sain tarpeellisia ja kivoja lahjoja, ja Minionkin pari pakettia. Jouluruokaan kyllästyin jo Tapaninpäivänä ja palatessamme takaisin Mäntyharjulle oli pakko päästä matkalla McDonald'siin syömään. Suklaaähky koitti jo parin ensimmäisen suklaakonvehdin jälkeen, enkä onneksi edes saanut lahjaksi suklaata vaan kettukarkkeja. Kettukarkit on parhautta.

Aattona olisin ollut valmis unten maille jo heti kuuden aikaan illalla ennen kuin edes lahjoja oli ehditty jakamaan. Enkä ollut edes ainoa, joka oli nukahtamassa pystyyn. Kaikki olivat, kuinkas muutenkaan heti saunan ja jouluruuan jälkeen.

Joulun jälkeen oli hyvä suunnata neuvolaan heti maanantaina (rv 33+6). Tuntui, etten muuta ollut edeltävän viikon aikana tehnytkään kuin syönyt ja rautakin oli välillä jäänyt ottamatta. Kaikki tuntui kuitenkin olevan ihan hyvin. Paino oli noussut kahdessa viikossa vain 400 grammaa. Ollaan huimat 3,6 kg lähtöpainon yläpuolella! Hemoglobiini oli 104 eli enemmän kuin edellisellä kerralla. Verenpaineet olivat 94/63. Minion on pysynyt ylösalaisin ja sykkeet olivat 150. Kovasti siellä edelleen potkitaan, eikä yhtään tykännyt, kun ruvettiin koskettelemaan, ja sai kaiken huipuksi vielä hikan. Sf-mitta oli 30,5 cm, vaikka Minion kovasti koettikin sitä tuosta vielä kasvattaa venyttämällä itseään ylöspäin. Hieman keskikäyrän alapuolella siis mennään edelleen.

Ja mikä parasta (ja myös aika helpottavaa), harjoitussupistukset ovat kadonneet kokonaan, kun on saanut rauhoittua, eikä ole tarvinnut stressata töistä.