Kahdeksan kuukautta

Meillä asustaa pikku vampyyri! Se tykkää roikkua pää alaspäin ja sillä on erittäin terävät kulmahampaat. Sillä on ikää kahdeksan kuukautta ja viikko ja se kantaa nimeä Helena.

Toisin sanoen Helenalle siis puhkesi ylös kakkoshampaat ennen ykkösiä. Ylösalaisin tuo on viihtynyt jo pidemmän tovin aina välillä leikkiessä. Sylissä istuessaan oikein heittää päätään taaksepäin, että pääsisi pää alaspäin.

Kahdeksan kuukauden lääkärineuvolassa käytiin eilen ja mitoiksi tuli 68,8cm ja 7630g. Kasvaa siis hyvin ja muutenkin kaikki näytti hyvältä.

Me on vietetty syyslomaa... no, ei oikeastaan mitenkään. Mitään harjoituksia ei ole ollut koko viikolla, joten on sitten lusittu kotona ja valmisteltu Halloweenia. Minähän olen aiheesta erityisen innoissani, sillä Halloween (tai kekri tai Samhain tai miksi sitä tahtookaan kutsua) on ehdottomasti suosikkijuhlani. Silloin saa ihan luvan kanssa näyttää kamalalta. Halloween-juhlien järjestäminen on parasta ja olenkin joutunut karsimaan kauheasti ideoita, joita todella on riittänyt. Kaikkea ei vain ehdi, eikä edes kannata.

Hetkiä

Pidän syksystä. Olen aina pitänyt. Pidän pimenevistä illoista ja metsän väreistä. Pidän lehdettömistä puista, mustasta maasta ja hiljaisuudesta. Pidän siitä, kun saa jälleen pukeutua neuleisiin, kaulaliinoihin ja villasukkiin. Pidän siitä, että kohta on taas Halloween.

En tosin tiedä, millä tavoin juhlistamme Halloweenia/Samhainia/Pyhäinpäivää tänä vuonna. Minulla on ollut tapana tehdä aina jotakin. Viime vuonna kaiversin appelsiinista lyhdyn ja maskeerauduin zombieksi. Kyllä me tänäkin vuonna tulemme Halloweenia jollakin tapaa viettämään. Onhan se kuitenkin pimeän syksyn kohokohta.

Toisinaan puhelimen kameraan tallentuu upeita hetkiä. Tässä niistä muutamia, jotka tahdoin jakaa.

Seitsenkuinen

Ja niinhän se seitsemän kuukauttakin sitten pamahti eilen mittariin. En ymmärrä. Vastahan tuo täytti puoli vuotta. Mihin kuukausi on kadonnut jälleen kerran?

Seitsemän kuukauden iässä meillä osataan jo kontata (mutta ryömimällä pääsee nopeammin eteenpäin), nousta tukea vasten seisomaan, nousta välillä jopa itse istumaan ja ottaa tuettuna muutamia askeleita. Eilen näytelmäharjoituksissa ryömittiin kilpaa pitkin lukion lattioita ja minulla on nyt siitä hyvästä kyynärpäät mustelmilla.

Neuvolaa meillä ei nyt olekaan vaan seuraava kerta on kahden viikon päästä ja sitten kahdeksan kuukauden iässä lääkärikäynti.

Seitsemän kuukauden iän kunniaksi rakennettiin eilen meidän olohuoneeseen studio ja otettiin hieman kuvia. Niistä aika hyvin kyllä näkee, millainen velmu meillä asuu. Selkeästi tuleva näyttelijä.

Kun syksy tuli ja arki alkoi

Syksyn kuluessa meidän arki on pyörähtänyt aika kivasti käyntiin. Näytelmäharjoituksia on kolmet viikossa ja niihin on aina yhtä ihana päästä. Teatteri on sellainen henkireikä, en tiedä, mitä tekisin ilman sitä. Se on rankkaa, mutta pitää pääni kasassa. Sen maailmaan pääsee aina pakenemaan itseään ja elämäänsä. Se on yksi harvoja paikkoja, missä näen muita ihmisiä.

Ollaan toki alettu käydä Helenan kanssa myös perhekahvilassa perjantaisin sekä babypuntissa keskiviikkoisin. Ihan hyvä, että on tällaisia juttuja niin tulee pakostikin poistuttua neljän seinän sisältä.

Helena täyttää ensi viikolla seitsemän kuukautta. Kolmen viikon ajan on jo noustu seisomaan kaikkea mahdollista vasten - ja vähintään kerran päivässä myös sitten kaaduttu. Kahden ja puolen kuukauden ryömimisen jälkeen lähdettiin tänään konttaamaan. En voi kuin ihmetellä vieressä, että mihin minun vauvani on oikein katoamassa.

Puolivuotias

Kuusi kuukautta tuli Helenalla täyteen sunnuntaina, mutta neuvola meillä oli edessä vasta eilen. Kuusi kuukautta taisi merkitä tytölle paljon, sillä tällä viikolla on alettu harjoitella konttaamista (nousee konttausasentoon, muttei vielä pääse liikkelle), saatu ensimmäinen hammas ja noustu seisomaan sekä pinnasängyn laitaa että sitteriä vasten. Hammasta tehtiin melkoisen huudon kanssa pari päivää, jonka aikana ei viihdytty yksin paria minuuttia kauempaa ja yölläkin herättiin tunnin tai parin välein. Nyt hampaan puhjettua tilanne on onneksi rauhoittunut.

Pituutta Helenalla on nyt 65,2 cm, painoa 7009 grammaa ja päänympärys 43 cm. Tasaisesti kasvaa omilla käyrillään. Nyt on lupa istua lyhyitä aikoja, mikä on kyllä hyvä, sillä sitterissä syöttäminen on käynyt aika hankalaksi, kun toinen yrittää jatkuvasti kääntyillä ja vääntyillä. Edellisen neuvolakäynnin mitat ja kuulumiset löytyvät tästä.

Miten kaikki oikeasti meni?

Synnytyksestä on aikaa jo puoli vuotta, joten olisiko jo aika julkaista tämäkin postaus? Helena täytti viime yönä kuusi kuukautta ja lueskelin nyt illalla raskausajan päiväkirjaani. Tuli sellainen olo, että nyt voisi olla oikea aika tälle postaukselle. Puolivuotispostaus tulee erikseen, kunhan ollaan ensin käyty neuvolassa.

**

Lauantaina 20.2. kävin Mikkelissä yliaikaiskontrollissa (rv 41+4). Sairaalalla tuli vietettyä muutama tunti, parin tunnin ajan taisin makoilla käyrilläkin. Lääkärille päästyäni hän ultralla arvioi vauvan kooksi 3,7-3,8 kg, mutta oli tämäkin lääkäri sitä mieltä, että hyvin mahtuu syntymään. Kohdunsuu oli kolme senttiä auki (edes jotain hyötyä niistä edelliset neljä viikkoa kestäneistä supistuksista). Lääkäri sanoi, että jollei synnytys käynnisty seuraavaan päivään mennessä, silloin alettaisiin käynnistellä. Olisin saanut jäädä sairaalaan odottamaan, mutta lähdin mieluummin kotiin.

Puoli kuudelta illalla alkoivat voimakkaat supistukset ja aika pian arvasin, että nyt se on menoa. Varttia yli kuusi aloin niitä kellottaa ja huomasin supistusten tulevan parin minuutin välein ja kestävän 30-60 sekuntia. Parikymmentä minuuttia niitä jaksoin kellotella ennen kuin totesin, että nyt kyllä pitää lähteä sairaalaan.

Sairaalalla olimme hieman ennen kahdeksaa illalla. Pääsin välittömästi käyrille, makaaminen oli aikamoista tuskaa supistusten kanssa. Puoli yhdeksän aikoihin pääsin pois käyriltä. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa jo kahdeksan senttiä auki. Ei muuta kuin suoraa päätä synnytyssaliin.

Tarkoituksenani oli ollut pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Totesin pärjänneeni ihan tarpeeksi pitkälle ja sanoin haluavani epiduraalin, vaikken kyllä ihan välttämättä olisi sitä tarvinnut. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kuitenkin kiitollinen siitä, että ymmärsin sen ottaa. Epiduraali pistettiin selkään kello 20:47 ja samaan aikaan laitettiin oksitosiinia tippumaan, etteivät supistukset heikkenisi. Vain kymmenen minuuttia epiduraalin laiton jälkeen oli kohdunsuu auki täydet kymmenen senttiä ja kätilö puhkaisi sikiökalvon. Lapsivesi oli hieman vihreää. Vauvakin oli vielä liian korkealla. Sain pudendaalipuudutuksen.

Yhdentoista aikaan vasta alkoi aktiivinen ponnistaminen, joka kesti sen puolisen tuntia ennen kuin lääkäri kutsuttiin paikalle. Lääkärin toteamus oli, ettei vauva mahdu laskeutumaan synnytyskanavaan ja täytyy tehdä sektio.

Sektiopäätös tehtiin puolenyön aikaan. Seuraavasta neljästäkymmenestä minuutista minulla ei ole juurikaan muistikuvia, paitsi että olin kiinni kaiken maailman letkuissa. Kello 00:39 kuului luja rääkäisy ja näin, kun vauva vietiin ohitseni viereiseen huoneeseen tutkittavaksi. Kun minua kursittiin kasaan, sain nähdä vauvan ensimmäistä kertaa. 51 senttiä, 3355 grammaa (ai miten niin edellisaamun painoarvio vähän heitti?) ja punertava tukka.

Synnytyksen kestoksi merkittiin seuraavaa: I vaihe - 4 h, II vaihe - 30 min, jonka jälkeen mentiin sektioon.

Mennyttä kesää

Todella paljon on taas tullut kirjoitettua tänne blogiin... Tuntuu, että kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Lupasin kesäkuun lopulla postata juhlahumun kaudesta, mutta sekin jäi, kun oli niin paljon kaikkea muuta. Kesäteatteri pyöri ja se vei paljon aikaani. Ensin harjoitukset, sitten kahden viikon esityskausi. Nyt olen viimeiset vajaat kolme viikkoa ollut niin sanotusti lomalla, lauantaina olisi jäljellä vielä yönäytös.

Ja tällä viikolla pyörähtää arki käyntiin, kun sekä lasten että nuorten teatterin harjoitukset alkavat. Tuleva vuosi niiden parissa tulee olemaan upea ja varmasti unohtumaton kokemus jälleen kerran, tiedän sen jo nyt. En malta odottaa, että päästään harjoituksiin.

Mutta sitä ennen voisin kirjoittaa kuluneesta kesästä ja myös siitä juhlahumun kaudesta, josta jäi kesäkuussa kirjoittamatta. Meillähän oli siis alkukesästä juhlia kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Ensin oli siskoni ylioppilasjuhla, sitten yhdet häät ja lopuksi vielä rippijuhlat. Ja sitten olikin jo juhannus. Helena on tietysti joka paikassa ollut mukana.

Helena on kesän aikana täyttänyt ensin neljä kuukautta. Sitten viisi kuukautta. Nyt tulevana viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, tulee täyteen puoli vuotta. Mihin tämä aika oikein lentää? Voiko siitä tosiaan olla jo puoli vuotta aikaa, kun makasin leikkauspöydällä?

Helenan nimipäivääkin juhlittiin heinäkuun viimeisenä päivänä ja sen kunniaksi kävimme Ristiinassa katsomassa kesäteatteria. Ja kyllä, Helena oli jälleen mukana. Kävihän hän meidänkin näytelmämme katsomassa kahdesti, eikä mitään ongelmaa ilmennyt (ei huutanut kertaakaan!), joten en nähnyt ongelmaa ottaa häntä mukaan. Hyvinhän meillä meni.

Ehkä en kirjoita tästä mitään kilometripostausta vaan jätän tähän. Ensimmäiset neljä kuvaa ovat juurikin tuolta juhlahumun kaudelta ja viimeisestä kuvasta näkee, miten hyvin kesäteatterilla aina nukutti.