Syntymättömyyspäivä

Meillä juhlistettiin viikonloppuna kolmevuotiasta Liisa Ihmemaassa-teemalla. Tämä oli ehkä viimeinen kerta, kun minulla oli jotakin vaikutusvaltaa syntymäpäivien teemaan, jonka itse asiassa päätin jo vuosi sitten, heti kaksivuotisjuhlien jälkeen. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut haave Liisa Ihmemaassa-teemaisista juhlista, joten mikäpä sen parempi ajankohta kuin pienen neidin syntymäpäivä? Hän kun tuntuu nykyään olevan melkoinen Liisa Ihmemaassa kyselykautensa kanssa.

Olin jo kahden edellisvuoden kokemuksella valmistautunut siihen, että yli puolet vieraista ilmoittaa, ettei pääse tulemaan paikalle, joten tuli melkoisena shokkina, kun yhtäkkiä kaikki kutsutut olivatkin tulossa.

Oli melkoinen onni, että tein päätöksen muuttaa uuteen kotiin ennen juhlia. Eihän sinne edelliseen olisi kaikki vieraat kunnolla edes mahtuneet! Nyt saattoi järjestää tarjoilut erikseen keittiöön ja ruokapöydän olohuoneeseen ja silti kaikki mahtuivat oikein mainiosti.

Olen aina rakastanut suunnittelua, mutta yleensä kaikki suunnitelmani jäävät puolitiehen, kun kyllästyn ja löydän jotakin vielä kiinnostavampaa suunniteltavaa. Juhlien suunnittelemisessa on se hyvä puoli, että ne on pakko viedä loppuun saakka.

Tein paljon itse, mikä kostautuikin sitten huonosti nukuttuina öinä ja valtavana määränä ahdistusta. Perfektionistiluonteeni ei vain suostu tyytymään keskinkertaiseen. Jouduin minä sen verran joustamaan, että kun kolmesta macarons-taikinasta vain yksi onnistui, ostin sitten valmiita macaronseja kaupasta, enkä myöskään itse leiponut patonkeja vaan ostin nekin esipaistettuina kaupasta.

Muutoin tein kaiken itse, koristeista lähtien. Koristeita ei tosin paljoa ollut, mutta päätin haluta photobooth-seinän, joten sinne tuli joitakin proppeja askarreltua.

Mutta juhlat onnistuivat hienosti, vaikka itse taisinkin puolet ajasta viettää keittiön puolella ja tuntuu, että missasin sen takia monia asioita. Vieraiden lähdettyä istuin sohvalla ja mietin, että voisin vain nukkua seuraavat kaksi kuukautta. Siivoaminen sai jäädä, eikä sitä ole itse asiassa vieläkään tehty, sillä väsymys on hurja. Eikä sillä ole niin väliä. Siivoamaan kyllä ehtii. Nyt on tärkeintä levätä ja kerätä voimia jatkaa eteenpäin.

Kiitos kaikille vieraille, jotka ilmestyivät paikalle ja tekivät lapsen kolmannesta syntymäpäivästä läsnäolollaan ikimuistoisen ♥

Erityiskiitokset ihanalle siskolleni, joka on varmaan päivittäin viime viikolla käynyt kanssamme kaupassa, koska jotain aina puuttuu tai unohtuu ja joka vielä lauantaina rahtasi meille kaupasta neljä laatikollista macaronseja. Me ei pärjättäisi ilman sinua, Reg ♥

Tulen myöhemmin vielä tekemään omat postauksensa niin kutsukorttien valmistuksesta kuin myös syntymäpäiväjuhlien tarjoiluista, joten pysykäähän kuulolla.

Kolmevuotias

Jälleen kerran sitä alkaa miettiä, mihin ihmeeseen aika on mennyt... Eihän siitä voi olla jo kolmea vuotta, kun tuo lapsi nostettiin verhon takana tähän maailmaan ja hän päästi ilmoille ensimmäisen parkaisunsa saaden äitinsä kyynelehtimään. Ei vain voi!

Ja silti siitä on.

Kolmeen vuoteen on sisältynyt valtavan paljon kaikkea, etten vielä kolme vuotta sitten osannut odottaa oikeastaan mitään tällaista. En minä tiennyt, millaista on olla äiti. En aina oikein vieläkään tiedä. Jos minulta kysytään, miltä se tuntuu, en minä osaa vastata. Kuinka sellaista tunnetta voisi edes sanoin kuvailla? Sen vain tietää sitten, kun on.

Onnellinen. Minä olen onnellinen.

Se kai siinä on kaikkein tärkeintä. En vaihtaisi elämääni toisenlaiseen mistään hinnasta. En jättäisi mitään tehtyä tekemättömäksi, vaikka saisin siihen mahdollisuuden. En kadu mitään. Meidän on hyvä näin, ihan kahdestaan. Meistä on tullut kolmessa vuodessa hyvä tiimi.

Kahden ja kolmen ikävuoden välillä on otettu huimia harppauksia eteenpäin. Lapsesta on kehittynyt taitava tanssija ja temppuilija. Hän rakastaa kiipeilyä, leipomista, uimista, musiikkia ja teatteria. Näytelmäharjoituksissa hän on aina ensimmäisenä rientämässä lavalle. Suosikkielokuvia ovat Itse ilkimykset, Frozen, Prinsessa Ruusunen sekä eritoten Painajainen ennen joulua.

Kahden edellisvuoden tapaan kokosin kolmannestakin ikävuodesta pienen videon, jonka taustamusiikkina toimii meillä viime aikoina melkoiseksi hitiksi noussut Let It Go elokuvasta Frozen.

Jos video ei näy upotuksen kautta, sen voi katsoa myös tästä linkistä.

Lue myös:

Kaksi vuotta sitten (kaksivuotisvideo)

Huomenna (yksivuotisvideo)

Kun äiti on introvertti

En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen miettinyt sitä, että minussa täytyy olla jotakin vialla. Minä en ole kuten muut. En osaa olla. On vaikeaa ystävystyä. On vaikeaa saada suunsa auki, etenkin isommassa porukassa. Useinkaan en ymmärrä ihmisiä ja heidän puheitaan. En ymmärrä small talkia, enkä ymmärrä, mikä siinä on edes perimmäinen idea. Sehän on vain pintaa, minua kiinnostaa mennä pintaa syvemmälle. Perhekahvilassa käyminen jäi vuosi sitten, kun alkoi vain ahdistaa, etten saanut kontaktia keneenkään, koska en vain osannut. On vaikea pitää yhteyttä ihmisiin, sillä en osaa laittaa sitä ensimmäistä viestiä. On vaikeaa, kun samaan aikaan kaipaa seuraa ja tahtoisi olla yksin.

Tunnen siitä syyllisyyttäkin. Miksi tahdon olla yksin? Olenko itsekäs? Miksi kaipaan niitä pieniä hetkiä päivässä, kun saan olla yksin? Kun elämässäni on kuitenkin joku, joka on kultaakin kalliimpi. Yksinäisyyden kaipaaminen kostautuu sillä, että yksin vietetyt tunnit ovat pois yöunista. Aina. Etenkin nyt, kun lapsi ei enää nuku päiväunia.

Samaan aikaan minun tekee pahaa antaa lasta hoitoon. En minä voi! Minä olen lapsen tahtonut, minun täytyy hänet myös hoitaa. Minun täytyy näyttää kaikille pärjääväni. Näyttää, että he olivat väärässä minun suhteeni. Että minä pärjään, vaikka olenkin yksin. Otan lapsen mukaan kaikkialle: harrastuksiin, kokouksiin, jopa katsomaan teatteria. Joku voi ajatella "ei tuo ole pienen lapsen paikka". Minun lapseni on kasvanut kulkemaan mukanani joka paikkaan.

Lapsi täyttää helmikuussa kolme ja on ollut yötä minusta erossa kaksi kertaa. Yli kahden tunnin erossa olemisetkin voi varmaan laskea kahden käden sormilla. Tekee pahaa jo ajatella, ettei mene enää kauaa, kun tulee se päivä, kun minun täytyy viedä lapsi päiväkotiin.

Enkä yritä tällä tekstillä kiillotella omaa kilpeäni. Yritän vain selvittää omia ajatuksiani, joista en koskaan puhu ääneen. Puhuminen on vaikeaa. Ehkä tässä on järkeä, ehkä ei. Todennäköisesti ei niin kuin ei monessa muussakaan asiassa, mitä teen tai ajattelen.

Kun totuus on, etten ole koskaan mitään muuta tahtonut yhtä paljon kuin omaa lasta, miksi minusta sitten tuntuu tältä? Miksi kaipaan sitä yksinäisyyttä? Miksi minua ahdistaa? Miksi valvon öitä kuulokkeet korvilla kuunnellen kelttiläistä musiikkia ja kirjoittaen, kunnes univelkaa on lopulta kahden vuorokauden verran ja pysyn päivät hereillä vain kofeiinin voimalla? Miksi minusta välillä tuntuu, etten osaa olla lapseni kanssa?

Tai tietysti osaan, en tarkoita sitä sillä tapaa. Meistä on hitsautunut aika hyvä tiimi tässä vajaassa kolmessa vuodessa. Välillä vain tekee mieli vetäytyä jonnekin hiljaiseen eristettyyn paikkaan, mutten voi. Enkä osaa. Enkä oikeastaan haluakaan. Koska on lapsi.

Tällaisista asioista on vaikea puhua. Pelkään, että minut vain leimataan itsekkääksi ottamatta selville, mitä taustalta löytyy. Enkä osaa edelleenkään puhua. Minun täytyy saada miettiä, harkita sanojani tarkkaan. Joskus tahdon kertoa jonkin jutun ja saatan miettiä tuntikausia, kuinka sen sanon ja missä tilanteessa. Joissakin tilanteissa tahtoisin kertoa jotakin aiheeseen liittyvää, mutta kun olen miettinyt sanottavani, toiset ovat jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Jos onnistun puhumaan väliin, takeltelen, sekoan sanoissani, koska jostakin yhtäkkiä tuli se valtava ahdistus ja pakokauhu, etten ole miettinyt etukäteen, mitä sanon ja pelkään, että minut ymmärretään väärin.

Sitten luen artikkelin, luen toisen ja kolmannenkin. En tiedä, kuinka monta luen läpi, mutta ymmärrän, etten ole yksin. Että on muitakin samassa tilanteessa ja samoin ajatuksin. Minä en ole ainoa vanhempi, joka on introvertti. Meitä on paljon, eikä kenenkään pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, mitä on, millaiseksi on syntynyt.

Perustavanlaatuinen ero introvertin ja ekstrovertin välillä on, että ekstrovertti saa voimaa toisten ihmisten seurasta, introvertti taas yksinäisyydestä. Ja juuri sellainen minä olen. Sen jälkeen, kun olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, ihan kenen tahansa, kaipaan omaa rauhaa. Saan siitä voimaa ja energiaa. Sen hyväksymiseen on mennyt aikaa, etten osaa olla yhtä sosiaalinen ja puhelias kuin toiset. Että olen huono ottamaan kontaktia. Mutta se olen minä.

Ja minä pidän itsestäni juuri tällaisena.

Lue myös:

Oletko introvertti äiti? Nämä merkit paljastavat sen (tuo lopussa oleva introvertin äidin selviytymisopas on ihan hyvä kaikkien lukea, vaikkeivät itse introverttejä olisikaan - ihan vain ymmärtääkseen paremmin)

Temperamentti erottaa - oletko introvertti vai ekstrovertti?

Introvertti äiti: "Esikoisen kanssa koin olevani huono äiti"

Teatterilapsi

Teatteriharrastus on kuuden vuoden ikäisestä saakka ollut suuri ja tärkeä osa elämääni. Teatteri on ollut minulle henkireikä, paikka, jonne paeta, kun tuntuu pahalta. Olen tarvinnut ja tarvitsen yhä niitä päiviä, jolloin saan olla joku muu kuin minä itse. Minä en olisi minä ilman teatteria. Ilman tuota harrastusta en tiedä, mitä olisin.

Tämän vuoksi minulle oli itsestäänselvyys, että myös lapseni tulisi kasvamaan teatterin maailmassa. Myöhemmin hän tietenkin saa itse päättää, mitä tahtoo harrastaa, mutta tässä iässä vielä kulkee kaikissa harjoituksissa minun mukanani.

Helena käytännössä katsoen syntyi teatterin lavalle. Talvinäytelmän viimeinen esitys oli vain kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Lasten ja nuorten teatterin harjoituksissa olin vielä kolme päivää ennen kuin lähdin synnyttämään. Harjoituksiin palasin vauvan ollessa kahden ja puolen viikon ikäinen. Kauempaa en osannut, enkä edes tahtonut, pysyä poissa.

Helena on myös tehnyt ensimmäisen roolinsa näyttämöllä vain kahden kuukauden ikäisenä lasten teatterin Pähkinänsärkijässä. Tänä keväänä hän tekee jo viidennen roolinsa, joka samalla on hänelle ensimmäinen nimikkorooli.

Ilmeikkyyttä tuolta lapselta kyllä löytyy, sitä ei käy kiistäminen ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että teatterilaisuus on hänen verissään. Hän on teatterilla kuin kotonaan ja on oppinut liikkumaan siellä. Hän on kasvanut osaksi tuota yhteisöä. Eritoten tänä keväänä tuo on vain korostunut. On ollut ilo seurata, kuinka Helena nauttii olostaan teatterilla ja eritoten saamastaan huomiosta. Loppukumarrusten kohdalla hän oikein jännityksellä odottaa, milloin on hänen vuoronsa tulla kumartamaan.

Ja koska tämä on nyt hyvä paikka mainostaa niin lapsi- ja nuorisoteatterin historian ensimmäinen yhteistyö Prinsessa Ruusunen on ensi-illassa lauantaina 21.4. klo 14 ja siitä eteenpäin näytelmä on mahdollista nähdä neljänä eri päivänä. Mukana lavalla on myös lapsikuoro. Lisätietoja löytyy täältä.

Pähkinänsärkijä, 2016, Marla Stahlbaumina

Hansel ja Gretel, 2016, pikkusisko Lieselinä

Robin Hood, 2017, Milly Mam yhdessä veljiensä Willy Wamin ja Billy Bamin kanssa

Viisitoista miestä arkulla vainaan, 2017, Black Swanin kapteeni Demetria Hale nuoremman tyttärensä Rosalynin kanssa

Talvinäytelmän harjoituksissa tammikuussa 2018

Prinsessa Ruususen harjoituksissa keväällä 2018

Pääkallolippuunsa pyyhki hän suun

Nyt olisi luvassa sitä (jo pari viikkoa sitten) lupaamaani postausta kaksivuotisjuhlien tarjoiluista. Postaus sisältää myös linkit netistä löytämiini resepteihin, joita olen käyttänyt.

Merirosvojuustokakku

Tuo niin kutsuttu juusto-osa on alkuperäisestä ohjeesta poiketen tehty Kuningatar-rahkasta ja mustikoista. Koristeena ei myöskään ollut marsipaanikolikoita vaan pieniä suolakeksejä maalasin (syötävällä!) kultamaalilla kolikoiksi. Lisäksi vedenpinnan alla oli mereneläviä, jotka vain valitettavasti hajosivat sinne. Ehkä parempi onni ensi kerralla, jos sellainen joskus tulee.

Kuppikakut ja niiden kuorrute

Kuorrutteen lisäksi koristeena toimivat kultaiset nonparellit sekä kuten kuvista näkyy niin osassa kultainen suklaakolikko ja osassa miekka ja lippu.

Cakepopsit 

Nämä on tehty dominoista, turkinpippurirouheesta ja vadelmatuorejuustosta, kuorrutteena on käytetty valkoisia Candy Meltsejä ja sen päällä mustia nonparelleja. Tikut väkersin itse, vaikka varmaan jonkinlaisia olisi saanut valmiinakin ostettua. Olen vain niin perfektionisti, etten hyväksy ihan mitä tahansa, joten oli paras tehdä itse.

Vesimelonihai
Tämä hai kaiverrettiin minivesimelonista ja sen suusta löytyi viinirypäleitä, ananasta sekä mustikoita.

Lisäksi tarjolla oli myös suolaisena purtavana kanaleipiä, jotka sisälsivät hunajamarinoitua kanaa, tomaattia, salaattia ja barbeque-dippiä. Olen yleensä laittanut mukaan myös sipulia, mutta se jäi nyt tekemättä.

Juomapuolella tarjolla oli jokaisten juhlien hitti jo vuodesta 2003, sammakkobooli, joka siis oli tehty Spritesta, päärynämehusta ja vedestä.

Nyt musta lippu liehumaan - hulabaloobalai!

Kaksivuotisjuhlat on nyt juhlittu ja pakko sanoa, että olipahan urakka.

No okei, onhan niistä juhlista nyt parisen viikkoa aikaa. Kaksivuotiasta juhlittiin merirosvoteemalla, jonka hylkäsin vuosi sitten Lumikuningatar-teeman vuoksi. Nyt siihen olikin sitten otollinen aika, kun Helena on innostunut kulkemaan ympäri asuntoa omaa pääkallolippuaan heilutellen (ja tietää jo, kuka on Jack Sparrow).

Juhlat onnistuivat oikein kivasti, vaikka päivää ennen meinasi epätoivo iskeä ja olin jo peruuttamassa koko juhlia, kun yhtäkkiä kymmenestä kutsutusta vieraasta vain kolme oli pääsemässä paikalle. En sitä kuitenkaan loppujen lopuksi tehnyt, sillä olin jo viikon ajan valmistanut koristeita ja keskiviikkona aloittanut leipomisen juhlia varten. Kyllähän se tietysti harmitti, mutta Helena ei onneksi vielä sellaisesta ymmärrä.

Juhlittiin sitten viiden hengen voimin ja Helena nautti saadessaan olla kaikkien huomion keskipisteenä. Lahjojakin tuli ihan riittämiin ja paketeista paljastuin muun muassa oma tanssinauha, piirustuslehtiö ja nukelle rattaat.

Syötävät keräsivät kehuja ja hyvin tuntuivat katoavan parempiin suihin. Kakkua tosin syötiin vielä viikko juhlien jälkeenkin. Syömisistä voisin kirjoittaa vielä ihan oman postauksensa myöhemmin.