Ensiaskeleita

Että sellainen vuosi.

Helena päätti ottaa ensimmäiset askeleensa torstai-iltana, kolme päivää ennen kuin vuosi vaihtui uuteen. 2016 on pian takanapäin, enkä voi olla kysymättä itseltäni, mihin se on kadonnut. Aika on mennyt kuin siivillä ja ihan yhtäkkiä tuo lapsi jo käveleekin. Mutta vastahan se syntyi! Vasta äskenhän se vain söi ja nukkui!

Ja nyt sitä ollaan jo niin isoa tyttöä. Lapset kasvavat aivan liian nopeasti. Vajaa pari kuukautta enää niin meillä juhlitaan yksivuotispäiviä.

Tein tähän blogiin eräänlaisen vuosikatsauksen videon muodossa (videon lopulla niitä kuuluisia ensiaskeleita!). Suosittelen katsomaan tuon koko näytöllä, sillä muutoin kuvat näkyvät aika huonosti. Laajempi vuosikatsaus löytyy toisesta blogistani.

Ihanaa tulevaa vuotta kaikille!

~♥~

Joulua

Jouluaatto on käynnistynyt hyvin sateisissa merkeissä, mutta eihän anneta sen (tai minkään muunkaan) pilata tunnelmaa? Lumiukko on katsottu, kuusi koristeltu ja kai se pian alkaa tuntua joululta. Ehkä.

Helena oppi viikko sitten neljännen sanan - Diego. Sitä on hoettu nyt sitten koko ajan, sitä ja kissaa. Kaikkien kissojen (ja koirien ja porojen) nimi on nykyään Diego. Ja kaikki eläimet ovat kissoja.

Ikää tuli neidille keskiviikkona kymmenen kuukautta ja sen kunniaksi käytiinkin sitten neuvolassa. Pituutta on nyt 71 cm ja painoa 8220 grammaa. Tähän mennessä Helena on kasvanut hyvin samoissa mitoissa kuin minäkin, mutta nyt ottanut harppauksen ja on jo isompi kuin minä vielä vuoden ikäisenäkään. Edellisen neuvolakäynnin kuulumisia täällä.

Meillä ei kävellä vielä, mutta ei se kovin kaukanakaan voi olla. Ilman tukea seisoo jo pitkiäkin aikoja, mutta rohkeus ei vain riitä ottamaan ensimmäistä askelta. Musiikki ja laulut on ihan parasta ja niitä kuullessa pitää aina ryhtyä tanssimaan.

Mutta... tämän postauksen myötä toivotan kaikille hyvää joulun aikaa ja onnea tulevalle vuodelle, ellen ennen vuodenvaihdetta ehdi kirjoittamaan!

Joulunalusaikoja

Aivan liian kauan on mennyt edellisestä postauksesta blogin puolella - melkein kaksi kuukautta! Toinenkin blogi on pitänyt hiljaiseloa yli kuukauden. Marraskuussa NaNoWriMo vei lähes kaiken vapaa-aikani ja jaksamiseni. Helenan nukkuessa minä lähinnä joko kirjoitin nanoani tai olin itsekin unten mailla. En vieläkään ymmärrä, miksi lähdin tänä vuonna jälleen tuohon hulluuteen mukaan.

Helenalla on nyt ikää yhdeksän ja puoli kuukautta. Tässä vaiheessa meillä ei vielä kävellä, mutta ei se kaukanakaan ole. Tuettuna kävelee hyvin ja nyt myös niin, että pitää kiinni vain toisella kädellä. Sanoja on kolme - kissa, äiti ja ei. Hampaita on kuusi. Päiväunia nukutaan vain yhdet päivässä, mutta ne saattavat venyä jopa neljään tuntiin, ulkona siis. Sisällä ei nuku päiväunia koskaan tuntia pidempään.

Ensimmäiset tanssiesitykset ovat nyt myös takanapäin, kun eilen esiinnyimme voimistelu- ja tanssijaoston joulunäytöksessä. Nämä esityksen nuorimmat olivat dalmatialaispentuja. Oli kyllä kieltämättä hieman väsynyt lapsi, kun kotiuduttiin seitsemän aikoihin illalla.

Joulua ollaan valmisteltu... no, aika vähän. Joulukortit on tehty ja melkein jo saatu vietyä postiinkin. Joululahjoja olen tehnyt ja ostanut, mutta kaikki on vielä ihan kesken. Etenkin ne tekemiset, mutta se ei johdu saamattomuudesta vaan siitä, että maalit loppuivat kesken ja huomenna vasta pääsen ostamaan lisää. Ehkä tästä vielä jotain tulee.

Kahdeksan kuukautta

Meillä asustaa pikku vampyyri! Se tykkää roikkua pää alaspäin ja sillä on erittäin terävät kulmahampaat. Sillä on ikää kahdeksan kuukautta ja viikko ja se kantaa nimeä Helena.

Toisin sanoen Helenalle siis puhkesi ylös kakkoshampaat ennen ykkösiä. Ylösalaisin tuo on viihtynyt jo pidemmän tovin aina välillä leikkiessä. Sylissä istuessaan oikein heittää päätään taaksepäin, että pääsisi pää alaspäin.

Kahdeksan kuukauden lääkärineuvolassa käytiin eilen ja mitoiksi tuli 68,8cm ja 7630g. Kasvaa siis hyvin ja muutenkin kaikki näytti hyvältä.

Me on vietetty syyslomaa... no, ei oikeastaan mitenkään. Mitään harjoituksia ei ole ollut koko viikolla, joten on sitten lusittu kotona ja valmisteltu Halloweenia. Minähän olen aiheesta erityisen innoissani, sillä Halloween (tai kekri tai Samhain tai miksi sitä tahtookaan kutsua) on ehdottomasti suosikkijuhlani. Silloin saa ihan luvan kanssa näyttää kamalalta. Halloween-juhlien järjestäminen on parasta ja olenkin joutunut karsimaan kauheasti ideoita, joita todella on riittänyt. Kaikkea ei vain ehdi, eikä edes kannata.

Hetkiä

Pidän syksystä. Olen aina pitänyt. Pidän pimenevistä illoista ja metsän väreistä. Pidän lehdettömistä puista, mustasta maasta ja hiljaisuudesta. Pidän siitä, kun saa jälleen pukeutua neuleisiin, kaulaliinoihin ja villasukkiin. Pidän siitä, että kohta on taas Halloween.

En tosin tiedä, millä tavoin juhlistamme Halloweenia/Samhainia/Pyhäinpäivää tänä vuonna. Minulla on ollut tapana tehdä aina jotakin. Viime vuonna kaiversin appelsiinista lyhdyn ja maskeerauduin zombieksi. Kyllä me tänäkin vuonna tulemme Halloweenia jollakin tapaa viettämään. Onhan se kuitenkin pimeän syksyn kohokohta.

Toisinaan puhelimen kameraan tallentuu upeita hetkiä. Tässä niistä muutamia, jotka tahdoin jakaa.

Seitsenkuinen

Ja niinhän se seitsemän kuukauttakin sitten pamahti eilen mittariin. En ymmärrä. Vastahan tuo täytti puoli vuotta. Mihin kuukausi on kadonnut jälleen kerran?

Seitsemän kuukauden iässä meillä osataan jo kontata (mutta ryömimällä pääsee nopeammin eteenpäin), nousta tukea vasten seisomaan, nousta välillä jopa itse istumaan ja ottaa tuettuna muutamia askeleita. Eilen näytelmäharjoituksissa ryömittiin kilpaa pitkin lukion lattioita ja minulla on nyt siitä hyvästä kyynärpäät mustelmilla.

Neuvolaa meillä ei nyt olekaan vaan seuraava kerta on kahden viikon päästä ja sitten kahdeksan kuukauden iässä lääkärikäynti.

Seitsemän kuukauden iän kunniaksi rakennettiin eilen meidän olohuoneeseen studio ja otettiin hieman kuvia. Niistä aika hyvin kyllä näkee, millainen velmu meillä asuu. Selkeästi tuleva näyttelijä.

Kun syksy tuli ja arki alkoi

Syksyn kuluessa meidän arki on pyörähtänyt aika kivasti käyntiin. Näytelmäharjoituksia on kolmet viikossa ja niihin on aina yhtä ihana päästä. Teatteri on sellainen henkireikä, en tiedä, mitä tekisin ilman sitä. Se on rankkaa, mutta pitää pääni kasassa. Sen maailmaan pääsee aina pakenemaan itseään ja elämäänsä. Se on yksi harvoja paikkoja, missä näen muita ihmisiä.

Ollaan toki alettu käydä Helenan kanssa myös perhekahvilassa perjantaisin sekä babypuntissa keskiviikkoisin. Ihan hyvä, että on tällaisia juttuja niin tulee pakostikin poistuttua neljän seinän sisältä.

Helena täyttää ensi viikolla seitsemän kuukautta. Kolmen viikon ajan on jo noustu seisomaan kaikkea mahdollista vasten - ja vähintään kerran päivässä myös sitten kaaduttu. Kahden ja puolen kuukauden ryömimisen jälkeen lähdettiin tänään konttaamaan. En voi kuin ihmetellä vieressä, että mihin minun vauvani on oikein katoamassa.