Kummiasiaa, osa 1

Tulen vielä myöhemmin jauhamaan tästä enemmän, mutta minun lapseni saa kummit. Jopa neljä sellaista.

Mutta eihän se ole mahdollista, sillä lastani ei kasteta. Ja pyh, pois kaikki typerät olettamukset, lapsella voi olla kummit, vaikkei tätä kastettaisi. Kummi on lapsen aikuinen ystävä, joka on läsnä lapsen elämässä. Läheinen aikuinen ihminen. Yksikään minun neljästä kummistani ei ole tähän päivään mennessä täyttänyt kristinuskon määrittämiä kummin velvollisuuksia eli huolehtinut kristillisestä kasvatuksestani. Ehkä ihan hyvä niin, olen onnellisempi näin. Sitä paitsi erosin kirkosta jo hieman ennen täysi-ikäistymistäni.

Pyysin lapselleni kummit jo hyvissä ajoin raskauden alkupuolella. Jos joku vaikka olisikin kieltäytynyt ja olisin joutunut jostakin repäisemään uuden kummin. Sillä kummeja täytyy olla neljä, se tuntuu minulle oikealta luvulta, onhan itsellänikin ollut neljä kummia. Onneksi kaikki kummit suostuivat tehtäväänsä mielihyvin.

Lapseni neljä kummia tulevat siis olemaan serkkuni sekä kolme ystävääni. Askartelin heille kummipyynnöt kortin muodossa. Kortin sisällä oli netistä löydetty (ja hieman muokattu) runo, jossa pyydettiin kummiksi syntymättömälle lapselle.

On piilossa vielä hassussa

tää aarre pieni mun massussa.

Silti ajoissa meinasin kerrankin olla,

ennen kuin pikkuinen syntyy ja sekoo polla.

Elämän varrella sattuu ja tapahtuu,

monta iloa ja murhetta matkaan mahtuu.

Tälle pienelle tahdon vain kaikkein parasta,

siks toivon, ettet tehtävää arasta.

Ei haluta me sulta mitään rikkauksia pummia,

vaan perinteistä läheistä ja oikeenlaista kummia.

Jos aarteelle tälle voit elämää näyttää,

aikaasi ja rakkauttasi säästämättä käyttää.

Ja jos elämä joskus kauaskin vie,

ei pitkä sais olla muistamisen tie.

Ei 15 vuotta oo temppu tai taika,

mut entä jos kummius ois pidempikin aika?

Vielä miettiä saat jos kehtaat.

Mitä suotta vehtaat?

Olet rakas mulle ja melkein sukua,

ei tehtävä tää tarvi virkaa tai pukua.

Pieni lapseni on mulle kalleinta maailmassa,

siks olen tehtävää sulle jakamassa.

Ajatuksella halusin sut tehtävään haalia,

voit omalla tavallasi perinteitä vaalia.

Mut tärkeintä on, että lapsonen tää

saa rakkautta, hellyyttä ja oppia elämään.

Lukuisista vaihtoehdoista valitsin juuri tuon runon, koska jo ensimmäistä kertaa tuota lukiessani sain kyyneleet silmiini (kiitos, hormonit!). Minusta se on kauhean koskettava ja tiivistää hyvin sen, mitä toivoisin kummien antavan lapselle. Omaa aikaansa, rakkautta ja hellyyttä. Toivon, että he voisivat opettaa lapselle tärkeitä asioita elämässä. Minulle kummi ei ole mikään lahjakone kuten toisille tuntuu olevan. Kummi on tärkeä osa pienen lapsen elämää - ja miksei vähän isommankin!

Se (toivottavasti) viimeinen viikko

Laskettu aika tiistaina. Seitsemän päivää. Odotusta kuitenkin voi parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) olla edessä vielä kolme viikkoa.

Järkyttävä väsymys on iskenyt. Oikeastaan se iski jo kaksi viikkoa sitten ja voisin nukkua vaikka koko ajan. Samaan aikaan en pysty nukkumaan. Vain yksi nukkuma-asento on hyvä. Jossakin vaiheessa herään, kun lonkkaa alkaa särkeä. Käännän kylkeä ja pari minuuttia myöhemmin sattuu selkään. Ei, pakko yrittää vain nukkua oikealla kyljellä, kun sitä lonkkasärkyä voi sietää edes vähän paremmin. Selälleen menosta on turha edes haaveilla, jos tahtoo hengittää.

Mieluusti lukittautuisin neljän seinän sisälle, piiloutuisin peiton alle ja olisin näkemättä ihmisiä seuraavaan kahteen vuoteen. Näytelmäharjoituksissa käyn kuitenkin kahdesti viikossa, koska en osaa olla käymättäkään ja koska tiedän niiden saavan ajatukseni edes hetkeksi muualle.

Neuvolassa kävin eilen, kun raskausviikkoja oli takana tasan 39. Kaikki on ihan kunnossa. Sf-mitta ei ollut kasvanut lainkaan viime viikosta, sillä Minion on nyt täysin kiinnittynyt, eikä pää heilunut tuolla lantiossa enää yhtään mihinkään suuntaan. Käsin kokeilemalla tämänhetkiseksi painoksi arvioitiin 3200-3300 grammaa. Seuraava käynti tiistaina. Josko nyt ei tarvitsisi enää mennä?

Tule jo

Vajaat kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Tänään olen entistä vahvemmin ollut sitä mieltä, että saisi Minion syntyä jo. Mitä pikemmin, sen parempi.

Syy tuohon toiveeseen on tasan se, etten kykene enää juurikaan liikkumaan. Tai kykenen, mutta jokainen liike sattuu. Sängystä ylös pääseminen vie ainakin viisi minuuttia, tuolilta nouseminen lähes minuutin. Minion on laskeutunut ja kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, mutta ei näemmä siitä huolimatta halua vielä tulla. Myös hengittäminen on vaikeaa, ihan missä asennossa tahansa.

Nyt voin kertoa, millaista on olla pingviini. Kävelyni muistuttaa nimittäin erehdyttävästi niiden liikkumatapaa.

Alkaahan tuo vatsakin olla jo aika iso. Eilen (rv 38+1) neuvolassa sf-mitta oli 34 cm. Viikossa tuo mitta oli hypännyt keskikäyrän alapuolelta hieman sen yläpuolelle. Painoa oli viikossa tullut lisää vain 100 grammaa ja verenpaineet pysyttelevät tuttuun tapaan matalina, 100/70. Harjoitussupistukset ovat olleet kaverina jo viikon ajan. Seuraava neuvolakäynti olisi taas viikon kuluttua, mutta harras toive jälleen kerran olisi, ettei sinne tarvitsisi mennä vaan olisin silloin jo jossakin ihan muualla.

Simba herätti minut tänä aamuna tullessaan istumaan pääni viereen ja kehrätessään suoraan korvaani. Pari minuuttia myöhemmin tuo kissavanhus kävi sitten mahani viereen nukkumaan, ihan niin kuin olisi yrittänyt suojella vatsan sisällä olevaa pienokaista. Kyllä ne kissat vaistoavat asioita. Paitsi Figaro, joka nyt vain sattuu olemaan auttamattoman tyhmä.

Sairaalakassi

Sairaalakassi alkaa pikkuhiljaa olla valmiina odottamassa lähtöä (joka toivottavasti koittaa mahdollisimman pian, alan olla jo aika kypsä tähän olotilaan). Tietysti tuolta puuttuu vielä tavaroita, joita en ole voinut pakata, kun niitä vielä tarvitsen. Mutta muuten alkaa joo pikkuhiljaa olla tavarat kasassa. Laukku on joulukuussa Tallinnasta ostettu.

Sairaalakassistani löytyy tällä hetkellä:

- sukat, villasukat ja aamutossut (varpaani palelevat helposti, sairaalassa on kylmät lattiat ja jalkani on kokoa 35, joten ehdottomasti haluan ottaa omat sukat mukaan)

- shampoo ja hoitoaine

- kosteusvoidetta

- hammasharja ja -tahna

- huulirasva

- ponnareita

- liivinsuojia

- kotiutumisvaatteet

- kantoliina

- harsoliina (sen voi sitten jossakin vaiheessa tuoda kotiin kissojen nuuskuteltavaksi, jotta saavat vähän tuntumaa vauvan tuoksuun)

- pientä evästä

Laukusta vielä puuttuu:

- kännykkä ja laturi

- kuulokkeet

- kamera

- hiusharja

- muut hygieniatarvikkeet

- omat rautalääkkeet

- neuvolakortti

Imetysliivejä en toistaiseksi omista, kun en ole sellaisia vielä uskaltanut ostaa. Siihen saakka, kun sellaiset saan hommattua, niiden virkaa toimittavat Cubukselta ostetut bandeau-malliset liivit, joista saa olkaimet irrotettua.

Puuttuukohan tuosta listasta jotakin olennaista?

Minionille on pakattu tietysti kotiutumisvaatteet, mutta ne ovat turvakaukalossa ja kulkeutuvat sairaalaan sitten vasta, kun päästään lähtemään kotiin. Vaatetta on kuulemma reilusti, mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, eikös? Sitä vaatettahan voi sitten aina vähentää, jos siltä tuntuu.

Minionin kotiutumisvaatteet:

- body, potkuhousut ja sukat

- Ruskovillan villahaalari ja kypärämyssy

- tätini neulomat villatumput ja -töppöset

- topatut tumput ja töppöset

- kaksi erilaista hattua, joista voi sitten vähän valita sään mukaan paksumman tai ohuemman

- Eisbärchenin kaukalopussi

Eipä ole enää pitkä aika odotella. Huomenna alkaa raskausviikko 38. Pikkuhiljaa voisi kyllä Minion alkaa jo ilmoitella tulostaan. Väsymys on tällä hetkellä järkyttävä, pahoinvointi on tehnyt paluun, vaikken (vielä) olekaan oksentanut ja harjoitussupistuksia on ollut torstaista asti. Mitään sen merkittävämpää ei kuitenkaan ole vielä ollut ilmassa. Käveleminen tekee kipeää.

Täysiaikainen

Tänään alkoi raskausviikko 37 eli nyt jos Minion päättäisi syntyä, hän olisi täysiaikainen. Minion ei tosin ole osoittanut minkäänlaisia haluja syntyä vielä. Mutta kukapa nyt haluaisi tällaisiin pakkasiin syntyäkään tuolta kohdun lämmöstä?

Perjantaina kävin Mikkelissä lääkärillä synnytystapa-arviossa ja ainakaan nyt näillä näkymin ei olla menossa sektioon. Eihän sitä tietenkään tiedä, mitä tapahtuu, kun tulee tosipaikka eteen. Minionin painoarvio oli 2800 grammaa, eikä viime viikon tiistaina nähdyistä turvotuksista ollut enää jälkeäkään. Syntymäpainoksi arvioitiin 3500 grammaa. Sama arvio oli kuulemma minustakin aikoinaan, mutta enpä painanut kuin 3100 grammaa syntyessäni viikoilla 40+5.

Neuvolassa käytiin sitten tänään ja kaikki vaikuttaisi olevan oikein hienosti. Paino on noussut lähtöpainosta nyt 4,6 kg, turvotusta ei ole yhtään, verenpaineet 101/72 ja hemoglobiini jopa huimat 112. Hemoglobiini on ollut yli 105 viimeksi raskausviikolla 9+1. Niin ja se sf-mitta oli 32,5 cm eli edelleen hieman keskikäyrän alapuolella mennään. Seuraava neuvolakäynti olisi jo viikon kuluttua. Tavallaan kyllä toivon, että Minion päättäisi syntyä jo tämän viikon aikana, alkaa nimittäin pikkuhiljaa käydä oma oleminen hieman hankalaksi. Etenkin nukkuessa, kun on vaikea löytää hyvää nukkumisasentoa, missä pystyisi hengittämään eikä selkään sattuisi. Puhumattakaan sitten siitä, että herään joka kerta, kun kylkeä pitäisi kääntää. Onneksi kuitenkin vielä toistaiseksi olen nukahtanut heti takaisin.

Minion, tule pian. Sinua odotetaan jo kovasti.

Taas hetken lähempänä

Kävin tänään lääkärissä alustavassa synnytystapa-arviossa. Minionin koon arveltiin tällä hetkellä olevan 2,7kg. Siskoni on painanut sen verran syntyessään raskausviikolla 39+4. Minulla on menossa viikko 36+0. Lääkärin sanoin: "Ei tää vauva kovin iso oo, mutta kyllä tää sun lantiokin on aika ahdas".

Olin toki valmistautunut kuulemaan nuo sanat, sillä tämä ahdas lantio taitaa olla meillä vähän niin kuin sukurasite. Sain sitten lähetteen Mikkeliin äitipolille, jossa vielä tutkivat tarkemmin ja tekevät päätöksen mahdollisesta sektiosta. Voisi alkaa henkisesti valmistautumaan siihen, että sieltä se sektiopäätös tulee.

Lisäksi Minionilla näkyi hieman turvotusta vatsassa, mutta sen tutkivat myös sitten Mikkelissä tarkemmin. Lääkärin mukaan tuskin kuitenkaan mitään hälyyttävää ja johtuu luultavimmin omasta anemiastani.

Muutoin oli kaikki ihan kunnossa. Minkäänlaisia merkkejä synnytyksen alkamisesta ei ole, joten toivoa sopii, että Minion vielä ainakin viikon malttaisi pysyä sisällä. Ensi viikon tiistaina on nimittäin näytelmämme viimeinen esitys, enkä oikein voi olla sieltä poissa. Näytösten jälkeen saa tulla ihan milloin haluaa. Verenpaine itselläni oli 103/69 eli kuulemma oikein hyvä. Minion liikkuu hyvin, napanuoran virtaukset ovat kohdillaan ja sydämen sykekin 156.

Neljä viikkoa laskettuun aikaan.

Ai miten niin kuukausi enää?

Eilisestä oli tasan kuukausi laskettuun aikaan. Ei tunnu siltä. Koko homma tuntuu vain kauhean utopistiselta jo pelkästään ajatuksenkin tasolla. Alkaahan tuo Minion toki jo pikkuhiljaa täyttää koko vatsan, mutta jostakin syystä ajatus ei vain konkretisoidu päässäni. Viimeistään noin kuuden viikon päästä Minion on täällä. Se tuntuu kaukaiselta, mutta on kamalan vähän.

Kulunut viikko on ollut melkoista paikasta toiseen juoksemista. On ollut näytelmäharjoituksia, pitänyt käyttää kissoja eläinlääkärissä ja olla järjestelemässä äitini viisikymppisiä. Nuo naamiaisteemaiset juhlat olivat eilen. Jossakin välissä olen ehtinyt myös jopa pestä pyykkiä sekä laittaa pinnasängyn valmiiksi.

Muiden suunnilleen samoilla viikoilla olevien oireita kun kuuntelee, tuntuu kuin laskettuun aikaan olisi paljon pidempikin aika. Supistuksia ei ole ollut sen jälkeen, kun niitä ennen joululomaa oli parina päivänä. Ja hyvin vielä eilen onnistui juhlissa polkan tanssiminen, vaikka sukulaiset olivatkin jo valmiina soittamaan hätänumeroon.